Avainsana-arkisto: Dolby Vision

IFA 2018 -kooste

Jaa mitä, 4K? Hah, unohda se! TV-valmistajat ovat jo kovaa vauhtia siirtymässä 8K-aikakauteen. IFA-messuilla nähtiin 8K-televisioita useilta merkeiltä. Taisi siellä jokunen uusi 4K-televisiokin olla, nurkan takana piilossa.

8K vie ja kuluttaja vikisee… mutta miksi ihmeessä?

Yksi IFAn kiistellyimmistä puheenaiheista on ollut 8K-televisioiden esiinmarssi. Kuluttajan näkövinkkelistä 8K:ssa ei ole mitään järkeä vielä moneen vuoteen — jos silloinkaan. HD:n ruumis sätkii ja pärskii yhä, eikä 4K-sisällöstä ole varsinaisesti runsauden pulaa ainakaan täällä peräpohjolassa. Ja kun HDR:kin on edelleen suurimmalle osalle kuluttajista täysi mysteeri, ei valmistajien 8K-panostukselle tahdo löytyä ymmärrystä.

Miksi 8K sitten on tällä hetkellä niin järjettömän tuntuinen kehitysaskel?

  • 8K-sisältöä ei ole, eikä ole tulossa vielä pitkään aikaan
  • 8K-kuvan siirto vaatii HDMI 2.1:n = kaikki HDMI:llä kytketyt laitteet täytyy päivittää uusiin
  • 8K-sisällön katseluun netin kautta tarvitaan ainakin 50 Mbps:n yhteys
  • Pelkkä kuvapisteiden määrän lisääminen ei yksinään ole kovin houkutteleva päivitys
  • Jotta kasvaneesta tarkkuudesta olisi näkyvää iloa, täytyy kuvakoon kasvaa huomattavasti

NHK aikoo aloittaa 8K-lähetykset Japanissa vielä tämän vuoden puolella. Hieno homma heille, mutta ei paljon lohduta muuta maailmaa. Tokion olympialaisissa tullaan varmasti kuvaamaan paljon 8K-sisältöä, mutta sen jakelu on siinä määrin hankalaa, että täkäläisen operaattorin kaapelista tai netistä sitä lienee turha odottaa saavansa.

Ultra HD (4K) oli kuolla lähtötelineisiin, koska kuluttajat eivät kokeneet pelkkää kuvapisteiden määrän kasvamista tarpeeksi houkuttelevaksi. HDR käytännössä pelasti 4K:n lupaamalla paitsi enemmän, myös entistä parempia kuvapisteitä. Nyt viihde-elektroniikan valmistajat ovat tekemässä samaa virhettä: kuvapisteiden määrä nelinkertaistuu taas, mutta siinä kaikki.

8K:n suurin kompastuskivi on, hullunkurista kyllä, kuvan entistä suurempi tarkkuus. Jotta 16-kertaisesti perinteistä HD:ta tarkemman kuvan yksityiskohdat olisivat ilmiselvästi nähtävissä, täytyy televisioiden olla reilusti entistä suurempia. Usko pois, et halua edes kuulla kuinka paljon suurempia.

Vai haluatko? Hyvä on, otetaan pari esimerkkiä. Jos katseluetäisyytesi on 2 metriä ja omaat ns. normaalin 1.0-näkökyvyn, olisi 8K-television optimaalinen kuvakoko… 210 tuumaa kulmasta kulmaan. Entäs toisinpäin, jos ostat 85-tuumaisen 8K-television? Optimaalinen katseluetäisyys olisi, usko tai älä, 80 senttimetriä.

Kyllä, nuo etäisyydet ja koot ovat aivan poskettomia. Kenenkään ei tarvitse istua noin lähellä 85-tuumaista televisiota nähdäkseen eroa 4K- ja 8K-kuvan välillä; optimaalisella tarkoitetaankin koko tarkkuuden erottamista siten, ettet vielä erota yksittäisiä kuvapisteitä. Keskivertonäkökyvyn omaava alkaa nähdä eroa 8K:n hyväksi hieman alle kahdesta metristä 85-tuumaisella ruudulla. Haukansilmillä varustetut näkevät eroa kauempaakin.

Vuosi pari etuajassa (?)

Samsungin Q900R-sarjan 8K-televisiot tulevat myyntiin hyvin pian, ehkä jo tässä kuussa. Sarjan pienin on kooltaan 65″ ja sen isoveljet ovat 75-, 82- ja 85-tuumaisia. Samsungin omaan QLED-näyttötekniikkaan perustuvat televisiot suorastaan pursuilevat uusinta teknologiaa, jonka tärkein tavoite vaikuttaa olevan HD- ja 4K-kuvan skaalaaminen 8K-tarkkuuteen mm. keinoälyä hyväksikäyttäen. TV:t tukevat tietysti HLG-, HDR10- ja HDR10+ -formaatteja, mutta eivät Dolby Visionia. Valmistajan mukaan televisiot saavuttavat jopa 4 000 nitin maksimikirkkauden, jolle – jos se pitää paikkansa – pitää nostaa hattua. Virallisia suomihintoja en ole vielä nähnyt, mutta Tanskassa 65-tuumaisen hinta on varsin maltillinen 5 400 euroa. 85-tuumainen kulkeutuu kotiin hieman yli 15 000 eurolla.

© 2018 Samsung

LG ei voi tietenkään jäädä perivihollistaan huonommaksi, joten se esitteli vielä prototyyppiasteella olevan 88-tuumaisen OLED-television 8K-tarkkuudella. Joidenkin kommentaattorien mukaan TV tulisi kauppoihin vasta parin vuoden päästä.

© 2018 LG

 

Kiinalainen TCL on maailman kolmanneksi suurin TV-valmistaja, joten ei ihme, että sen osastolla komeili 75-tuumainen 8K-televisio. Ledein toteutettu taustavalaistus on jaettu yli 800 erikseen himmennettävään alueeseen. TV:n kirkkaudeksi ilmoitetaan nykyään jo vaatimaton 1 000 nittiä, mutta tuettujen HDR-formaattien listalla on Dolby Vision. Integroitu soundbar tukee Dolby Atmosta ja sisältää puhekomentoja tottelevan tekoälyapulaisen. Paneeliteknologiana jyllää QLED.

© 2018 Quantum OLED Displays & More / YouTube

 

Turkkilainen Vestel valmistaa kodin elektroniikkaa monilla eri merkeillä, kuten Finlux, Luxor, Telefunken, Kendo, Toshiba ja Sharp. Nyt se esitteli omalla brändillään 65-tuumaisen, taustavalaistun LED 8K-television.

© 2018 Quantum OLED Displays & More / YouTube

Myös Toshiba ja Sharp esittelivät 8K-televisioitaan IFA-messuilla. Sharp on tuomassa ensi vuoden alussa kauppoihin jo toisen sukupolven 8K-televisioita 60-, 70- ja 80-tuumaisina malleina. Toshiba tyytyy tähän hätään 65-tuumaiseen malliin.

Se 8K:sta, siirrytään 4K:n pariin.

Sony: Bravia Master -sarjan televisiot

Viime vuosina ryhtiliikkeen tehnyt Sony marssitti yleisön eteen uudet BRAVIA MASTER -sarjan televisiot AF9 (OLED) ja ZF9 (LCD). Kummatkin tulevat myyntiin syyskuussa ja hyödyntävät X1 Ultimate -kuvaprosessoria.

https://youtu.be/6ImUOkCLkKQ

AF9-mallissa kaiuttimien virkaa toimittaa koko kuvapinta, joka värähtelee kaiutinelementin tapaan vaikuttamatta silti kuvanlaatuun. AF9 tulee myyntiin 55- ja 65-tuumaisena. HDR10:n ja HLG:n lisäksi se tukee Dolby Visionia, mutta HDR10+:tä ei ominaisuuslistalla näy. Mallien suositushinnoiksi ilmoitetaan 3 300 ja 4 300 euroa.

https://youtu.be/_f9J_k-AaiU

ZF9 julkaistaan 65- ja 75-tuumaisena. Suositushinnoiltaan ne ovat 3 300 ja 6 500 euroa. Tuettujen HDR-formaattien listalla ovat luonnollisesti HDR10, HLG ja Dolby Vision.

Molemmissa televisioissa on Netflixin kanssa suunniteltu ”Netflix Calibrated Mode”, joka on käytettävissä vain Netflix-sovelluksen kanssa.

Sonyn uudet 4K-projektorit

Sony ei ole unohtanut tykittelijöitä, vaan julkisti IFAssa kolme uutta aidon 4K-tarkkuuden projektoria. VPL-VW270ES maksaa briteissä 5 000 puntaa, joten kääntyisiköhän tuo jonnekin hieman alle 6 000 euroon? Aika näyttää. VW270ES:n valotehoksi ilmoitetaan 1 500 lumenia ja tuetuiksi HDR-formaateiksi HLG ja HDR10. HDMI-tulot tukevat nyt täyttä 18 Gbps:n kaistaa, joten 4K HDR 60p toistuu kuin vettä vaan. Hassua kyllä Sony ilmoittaa VW270ES- ja VW570ES-malleille vain dynaamisen kontrastin (350 000:1), jolla ei ole mitään tekemistä tosimaailman kanssa.

VPL-VW570ES paiskaa kankaalle 1 800 lumenia, muttei eroa spekseiltään muuten VW270ES:stä. No jaa, hinnaltaan toki: 8 000 puntaa Englannissa, joten meillä varmaan lähempänä 10 000 euroa.

VPL-VW870ES on malliston lippulaiva. Siinä missä VW270 ja VW570 tuottavat valon perinteisellä elohopealampulla, sykkii VW870:n sydämenä fosforilaser, jolle Sony lupailee 20 000 tunnin elinikää. Valotehoksi ilmoitetaan 2 200 lumenia, mikä tuntuu äkkiseltään laserille kovin vaatimattomalta. Kontrasti ilmoitetaan taas vain dynaamisena: ääretön. Huumorimiehet asialla, selkeesti. 25 000 punnan hintalappu lopettanee hekottelun lyhyeen.

Philips: lisää OLEDia

Englantilaisen audiosuunnittelutoimisto Bowers & Wilkinsin kanssa yhdessä suunniteltu OLED+ 903 tulee myyntiin lokakuussa 55- ja 65-tuumaisina versioina. Television äänentoisto on B&W:n käsialaa, joten siltä on lupa odottaa tyypillistä taulutelkkua parempaa suorituskykyä. Philips on puristanut OLED-paneelista 10 prosenttia lisää valotehoa, jota irtoaa nyt 1 000 nittiä. Kuvankäsittelystä vastaa toisen sukupolven P5-prosessori, joka tuo muassaan SDR-sisällön ”Perfect Natural Reality” -muunnoksen HDR:ksi sekä tuen HDR10+ -formaatille. Android O -päivityksen myötä OLED+ 903 tukee Google Assistantia ja Amazon Alexaa. Vallan mainioksi omissa testeissäni osoittautunut Ambilight on tietysti mukana, ja tykittää seinille elokuvan ja musiikin tahdissa elävää valoa telkun kolmelta sivulta.

© 2018 TP Vision

903:n pikkuveli OLED 803 tulee myyntiin näinä päivinä, jos ei ole jo. Se on ominaisuuksiltaan lähes identtinen 903:n kanssa valotehoa ja uutta P5-prosessoria myöten. Edullisempi hinta selittyy B&W-äänentoiston korvaamisella perinteisemmällä Philipsin äänentoistolla.

JVC: natiivi 4K:ta ja melkein-8K-projektori

Sony on jo vuosia saanut porskuttaa vapaasti markkinoiden ainoilla aidoilla 4K-projektoreilla (jos todella ökyhintaisia tuotteita ei lasketa), mutta nyt JVC astuu samaan rinkiin. DLA-N5B/W ja DLA-N7B tuottavat kuvan kolmella 4K-tarkkuuden D-ILA -paneelilla, joten ne ovat erottelukyvyn puolesta ihka-aitoja 4K-projektoreja. N5 tulee saataville mustana (N5B) ja valkoisena (N5W) arviolta 8 000 euron hintaluokkaan. Sen valotehoksi lupaillaan 1 800 lumenia ja natiivikontrastiksi (on/off) 40 000:1. HDR-formaateista se ymmärtää HLG:tä ja HDR10:tä.

DLA-N7B on 100 lumenia kirkkaampi, yltäen silti huimaan 80 000:1 natiivikontrastiin. JVC:n mukaan N7B kattaa 100% DCI-P3 -väriavaruudesta ja tukee HLG/HDR10-formaatteja. On vähän hiinä ja hiinä tuleeko N7B:n hintalapussa olemaan neljä vai viisi numeroa ilman desimaaleja.

Sokerina pohjalla on vielä DLA-NX9B, jota JVC mainostaa markkinoiden ensimmäisenä 8K-kotiteatteriprojektorina. Paperispeksit tekevät toki vaikutuksen: 2 200 lumenia, 100 000:1 natiivikontrasti, HLG/HDR10, 100% DCI-P3 ja THX 4K -sertifikaatti. NX9B ei kuitenkaan ole aito 8K-projektori, vaan 4K-paneelien tuottama kuva piirretään kankaalle kaksi kertaa yhden ruudun aikana JVC:n pitkään käyttämällä e-shift -tekniikalla. 8K-lesoilun hinnaksi tulee jonkin matkaa päälle 20 000 euroa.

4K Ultra HD Blu-ray -soittimet

Cambridge Audio esitteli ensimmäisen 4K-soittimensa elokuun alussa. CXUHD tukee HDR10- ja Dolby Vision -formaatteja. Se on varustettu kahdella HDMI-annolla, joista toinen on pyhitetty äänelle. Soittimen kaksi USB 3.0 -liitäntää tukevat videon, musiikin ja kuvien esittämistä USB-muistitikuilta ja kiintolevyiltä. Soitin osaa toistaa myös DVD Audio- ja SACD-levyt. Soitinta saa jo kotimaisista kaupoista 800-900 euron hintaan.

Pioneerin ensimmäinen 4K-soitin, UDP-LX500, tulee syyskuussa myyntiin Japanissa varsin rapsakkaan 1 450 euron hintaan. Se tukee HDR10:n ohella Dolby Visionia, ja toistaa tyypillisten levyformaattien lisäksi DVD Audio- ja SACD-levyt. Keski-Eurooppalaiset kauppiaat mainostavat jo soitinta hintaan 999 euroa.

Panasonicin uusi lippulaivasoitin DP-UB9000 tulee Euroopassa kauppoihin syyskuussa. Soitin tukee poikkeuksellisesti sekä Dolby Visionia että HDR10+:aa, toki HDR10:tä unohtamatta. Panasonic on muistanut audiofiilejä tunkemalla takapaneelin täyteen äänilähtöjä, joiden joukossa komeilee mm. kaksi kappaletta balansoituja XLR-antoja. Eurooppalaisen hintavertailusivuston mukaan soittimen hinta jää parhaimmillaan alle tuhannen euron.

Dolby Vision

Microsoft ilmoitti Xbox One S:n ja X:n tukevan Dolby Visionia uusimmassa, vielä beta-asteella olevassa ohjelmistopäivityksessään. Riemun repeäminen osoittautui hieman ennenaikaiseksi, sillä DV-tuki käsittää tällä hetkellä vain striimauspalvelut. Eikä sekään palkitse kaikkia, sillä testeissä on käynyt ilmi Xboxin hyljeksivän joitain Dolby Vision -yhteensopivia televisioita. Toivokaamme Microsoftin korjaavan puutteet ennen päivityksen virallista julkaisua.

SMPTE:n Simon Gauntlett bongasi kiinalaisen Lenovon ständillä kullankimaltavan läppärin, jonka ominaisuuslistalla komeilevat Dolby Atmos ja Dolby Vision. Simon ikuisti läppärin ja kehaisi sen äänentoistoa.

© 2018 @simongauntlett

HDR10+ saa tukea

Samsungin luoma avoin vaihtoehto Dolby Visionille sai lisää ilmaa siipiensä alle, kun Samsung ja Panasonic ilmoittivat julkaisseensa HDR10+ -tuen sisältävän ohjelmistopäivityksen joillekin tämän vuoden 4KTV-malleilleen. Philipsin omistaja TP Vision ilmoitti olevansa kolmas HDR10+:tä tukeva TV-valmistaja. Samaan syssyyn 20th Century Fox -studio kertoi lisäävänsä HDR10+:n tulossa oleviin julkaisuihinsa, ja tiedottavansa asiasta lisää lähiviikkoina. Myös Warner Bros -studiolta odotetaan ilmoitusta formaatin tukemisesta. Lisäksi Amazon Prime Video -palvelun koko HDR-valikoima on saatavilla HDR10+ -muodossa (ainakin joissain maissa).

CES 2018: Sony

Sony esitteli CES-messuilla uuden 4K UHD TV-mallistonsa ohella ällistyttävän 8K-prototyypin.

Pahnan päällimmäisenä on uusi OLED-televisio, malliltaan AF8. Se tulee myyntiin 55- ja 65-tuumaisena. Viimevuotisesta A1:stä poiketen AF8 on varustettu pienellä pöytäjalustalla, eikä televisio nojaa taaksepäin yhtä selkeästi kuin A1. Kaiuttimien virkaa toimittaa jälleen Acoustic Surface -ratkaisu, jossa tv-ruutu itse toimii kaiuttimena. Kuvan prosessoinnista vastaa arvostettu X1 Extreme -suoritin, joka mahdollistaa Dolby Vision -tuen ohjelmistopäivityksen myötä. Päivitystä ei todennäköisesti tarvitse kauaa odotella, sillä viimevuotisiin X1 Extremellä varustettuihin malleihin tulee Dolby Vision -päivitys tässä kuussa.

65-tuumainen AF8 OLED

LCD-malliston lippulaivana jatkaa edelleen vuonna 2016 julkaistu ZD9. Se saa rinnalleen uuden XF90-sarjan, joka sisältää 49-, 55-, 65- ja 75-tuumaiset mallit. XF90-sarjan televisioissa on X1 Extreme -suoritin, joten niihinkin tulee Dolby Vision -päivitys. Uutena ominaisuutena sarjan televisioissa on X-Motion Clarity -ominaisuus, joka vähentää kuvan liikesumeutta säätelemällä taustaledien himmennystä.

XF80- ja XF85-sarjan televisiot ovat nekin 4K UHD -tarkkuuden HDR-yhteensopivia televisioita. XF85-mallisto sisältää 43-, 49-, 55-, 65-, 75- ja 85-tuumaiset mallit X1-suorittimella. XF80-mallisto tulee saataville 43-, 49- ja 55-tuumaisina, X-Reality Pro -suorittimella varustettuna.

Sony esitteli myös uuden Ultra HD Blu-ray -soittimen. UBP-X700 tulee myyntiin kesällä 270 euron hintaisena. Maininnan arvoisen siitä tekee myöhemmin julkaistava Dolby Vision -päivitys, jota ei näillä näkymin ole tulossa viime vuonna julkaistuun X800-soittimeen.

UBP-X700 (270€) päivittyy myöhemmin Dolby Vision -tuella

Sony häikäisi (kirjaimellisesti) yleisöä 8K-television prototyypillä, jossa käytetään X1 Extremeä tuplasti tehokkaampaa X1 Ultimate -suoritinta. Prototyyppi tuottaa jopa 10 000 nitin maksimikirkkauden, mikä teki Twitter-viestien perusteella lähtemättömän vaikutuksen moniin television nähneisiin messuvieraisiin.

CES 2018: päivää ennen

CES-messut eivät ole vielä edes alkaneet, mutta useat valmistajat ovat jo ehtineet esitellä uutuuksiaan Las Vegasissa.

Kuten eilisessä uutiskoosteessa uumoiltiin, julkisti Samsung MicroLED-tekniikkaan perustuvan ”The Wall” -television. Sillä on kokoa messevät 146 tuumaa, eli 370 senttimetriä, kulmasta kulmaan. Televisio on modulaarinen, joten sen voi sovittaa monenmoisiin tiloihin modulien määrää muuttamalla. MicroLED-nimen mukaisesti TV:n kuvapisteet ovat pikkuruisia RGB LEDejä, jotka eivät tarvitse taustavaloa tai värisuodinta. Näin televisio saavuttaa jopa 2000 nitin kirkkauden. Samsung ei tilaisuudessaan puhunut mitään TV:n hinnasta tai saatavuudesta.

Samsung esitteli myös QLED-pohjaisen, 85-tuumaisen 8K-television, joka käyttää keinoälyä pienempiresoluutioisten kuvasignaalien skaalaamisessa 8K-tarkkuuteen. Näytön FALD-taustavalaistus koostuu valmistajan väittämän mukaan yli kymmenestä tuhannesta erikseen himmennettävästä alueesta. Ruudun kirkkaudeksi vihjattiin 4000 nittiä. TV tulee myyntiin tänä vuonna, mutta hinnasta ei tietenkään hiiskuttu vielä mitään. Samsung julkaisee tänä vuonna myös uusia 4K UHD -tarkkuuden QLED-televisioita, joista ainakin yhdessä on FALD-taustavalaistus reunaledien sijaan.

Kiinalainen Hisense lyö kapuloita kaikkien rattaisiin uutuusmallillaan H10E. 75-tuumaisessa 4K Ultra HD -tarkkuuden TV:ssä on 120 hertsin paneeli, 1056-alueinen taustavalaistus, Dolby Vision -tuki ja väritoistossa avittaa Nanosys-yhtiön kehittämä quantom dot -kuorrutus. Hisensen mukaan televisio kykenee 2000 nitin kirkkauteen. Toinen uusi malli, H9E Plus, kattaa jopa 90 prosenttia Rec.2020-väriavaruudesta, väittää valmistaja. Toivottavasti nämä mielenkiintoiset televisiot tulevat myyntiin myös Suomessa.

Hisense H10E

Pelaavalle kansanosalle jännittävin tuotejulkistus oli Nvidian ”BFGD”, eli Big Format Gaming Display -konsepti. BFGD on käytännössä 65-tuumainen näyttö 4K-tarkkuudella, 120 hertsin paneelilla, HDR-tuella, 1000 nitin kirkkaudella ja sisäänrakennetulla Nvidia Shield -konsolilla. Näyttö tukee myös Nvidian G-Sync-toimintoa sulavan ruudunpäivityksen takaamiseksi. Ensimmäiset BFGD:t ilmestyvät kesällä, valmistajinaan Acer, Asus ja HP. Näyttöjen hinnoittelu selviää lähempänä julkaisupäivää.

Uuden vuoden ensimmäinen uutiskooste

Kuluttajaelektroniikan saralla ehti tapahtua yhtä sun toista sivuston ylläpitäjän ladataessa tovin akkujaan.

HDMI Forum julkisti kauas tulevaisuuteen tähyävän HDMI 2.1 -standardin. Sen merkittävimmät uudistukset ovat tuki dynaamiselle metadatalle (HDR10+), objektipohjaisia ääniformaatteja (kuten Dolby Atmos) tukeva äänen eARC-paluukanava ja Variable Refresh Rate -tuki, joka tahdistaa näytön virkistystaajuuden kuvalähteen kuvanopeuteen PC-pelaajille tuttujen G-Syncin ja FreeSyncin tapaan. Maininnan arvoinen on myös  suurempien kuvanopeuksien tuki: HDMI 2.1 mahdollistaa 120 ruudun sekuntinopeuden 4K-tarkkuudella ja 60 ruudun sekuntinopeuden 8K-tarkkuudella. Tuettujen resoluutioiden listalla on myös 10K. Kaiken tämän toteuttamiseksi HDMI:n tiedonsiirtonopeutta on täytynyt kasvattaa HDMI 2.0:n 18 gigabitistä 48 gigabittiin, mikä asettaa HDMI-kaapeleille aivan uudentasoisia laatuvaatimuksia. Esimerkiksi kiinalainen Fibbr markkinoi valokuidusta tehtyä HDMI-kaapelia, jolle se lupaa 56 gigabitin siirtonopeuden jopa 50 metrin mittaisena.

LG esitteli OLED- ja LED/LCD-mallistonsa tälle vuodelle. Monissa malleissa on LG:n uusi keinoälyapulainen ThinQ. Se perustuu ilmeisesti Googlen keinoälyapulaiseen, johon on voinut jo kotvan tutustua tietyissä Android-puhelimissa ja Nvidian Shield-konsolissa. OLED-malleissa C8, E8 ja W8 on uusi Alpha9-kuvaprosessori, joka sisältää kehittyneen kohinanpoiston ja tuen 120 ruudun sekuntinopeudella esitettävälle kuvalle. Uuden malliston edullisimmassa OLEDissa, B8:ssa, on ominaisuuksiltaan vaatimattomampi Alpha7-prosessori. Kaikki OLED-mallit tukevat Technicolorin Advanced HDR:ää, Dolby Visionia, HDR10:tä ja HLG:tä. Lisäksi niissä on uudet ”HDR10 Pro” ja ”HLG Pro” -toiminnot, jotka analysoivat HDR10- ja HLG-kuvavirtaa ruutu kerrallaan ja optimoivat television kirkkautta kuvasisällön mukaan aivan kuin dynaamisen metadatan perusteella.

Viime vuonna IFA-messuilla julkistettu HDR10+ -formaatti sai uutta tuulta siipiensä alle, kun Hollywood-studio Warner ilmoitti liittyneensä formaatin tukijajoukkoon. Sen seurana ovat Samsung, Panasonic, Amazon Video ja 20th Century Fox. HDR10+ on avoin metadataformaatti, jonka Samsung kehitti ilmaiseksi vaihtoehdoksi Dolby Visionille. Standardoinnista vastaava SMPTE hyväksyi Samsungin ehdotuksen osaksi metadataa käsittelevää ST2094-standardia. Amazon Video tarjoaa jo HDR10+ -sisältöä palvelussaan.

Panasonic esittelee 9. tammikuuta alkavilla CES-messuilla kaksi uutta OLED-televisiota, FZ950 ja FZ800. Ne tulevat myyntiin 55- ja 65-tuumaisina. Mallien erot rajoittuvat muotoiluun ja ääneen, sillä niissä on sama OLED-paneeli ja kuvaprosessointi. Valmistajan ilmoituksen mukaan paneelien kirkkaus yltää 900 nittiin, ja automaattista kirkkauden rajoitinta on edelleen parannettu viime vuodesta. P3-väriavaruuden peittoprosentiksi ilmoitetaan 99%. Televisiot tukevat uutta HDR10+ -formaattia, jonka dynaaminen metadata mahdollistaa entistä paremman HDR-kuvan toistamisen etenkin sellaisilla televisioilla, joiden kirkkaus ja dynamiikka eivät yllä kuvalähteen vaatimusten tasolle. Tällainen tilanne tulee eteen mm. monilla UHD Blu-ray -kiekoilla, jotka on masteroitu 4000 nitin maksimikirkkauteen. FZ950 ja FZ800 eivät tue Dolby Visionia.

Panasonicin uusien televisioiden julkistuksen yhteydessä tuli ilmi, että Blu-ray-standardia valvova BDA on joulukuussa 2017 lisännyt UHD Blu-ray -standardiin tuen HDR10+ -formaatille.

Panasonic esitteli CES-messujen alla neljä uutta UHD Blu-ray -soitinta. DP-UB820:ssa on Panasonicin 2018-mallisarjan televisioissakin käytetty HCX-prosessori ja tuki sekä Dolby Visionille että HDR10+:lle. Soitin osaa muokata HDR-kuvaa lennossa hieman dynaamisen metadatan tapaan, mistä pitäisi olla iloa etenkin edullisten HDR-televisioiden omistajille. Soitin voi myös muuttaa HDR-kuvan kirkkautta katselutilan valaistuksen mukaan, mitä varten soittimessa on tilan valaistusta mittaava valokenno. Mallit UB420, UB330 ja UB320 ovat hinnaltaan UB820:tä edullisempia ja ominaisuuksiltaan riisutumpia.

Asus julkisti 21,6-tuumaisen OLED-näytön HDR10-tuella. PQ22UC-näytön resoluutio on 3840×2160, eli Ultra HD, ja se kattaa 99% DCI-P3-väriavaruudesta. Asuksen mukaan näytön natiivi-on/off-kontrasti on huikea 1 000 000:1, kiitos OLED-teknologian. Mielenkiintoiseksi näytön tekee se, että sen OLED-paneeli ei ole peräisin LG:ltä, vaan Japan Displayn, Panasonicin ja Sonyn yhdessä perustamalta JOLEDilta. Yhtiön mukaan se aikoo keskittyä keskikokoisiin ammattilaisnäyttöihin, joten siitä ei ole LG:n kilpailijaksi TV-kokoisten OLED-paneelien valmistajana.

CES-messuilla tullaan näkemään kookkaita 8K-televisioita useilta valmistajilta. Sharpin 8K-televisio tulee Euroopassa myyntiin keväällä. LG esitteli 88-tuumaisen 8K OLED -television messujen alla. Sony on rekisteröinyt ”8K HDR” -logon, joten eiköhän senkin osastolla nähdä 8K-televisio. Panasonic tuo messuille 8K-television, kertovat huhut. Koreasta kantautuu tieto, että Samsung tulee myös esittelemään 8K:ta CESissä. NHK, eli Japanin ”YLE”, aikoo aloittaa 8K-lähetykset vielä tänä vuonna.

Huhujen mukaan Samsung esittelee CES-messuilla yli 100-tuumaisen microLED-näytön. Kyseessä on OLEDin kaltainen näyttöteknologia, joka on kuitenkin OLEDia helpompi ja halvempi valmistaa suurina näyttöinä.

4K-leffat saapuivat iTunesiin

Ensimmäiset 4K-nimikkeet ovat ilmaantuneet Applen iTunes-kauppaan. Valikoima sisältää yllätyksiä.

Pikaisella iTunesin selailulla vastaan tuli parikymmentä 4K-elokuvaa. Niistä valtaosa on lähtöisin Warner-studiolta, ja näyttääkin siltä, että Suomessa iTunes tarjoaa 4K-sisältöä ensi alkuun vain Warnerilta ja 20th Century Foxilta. Jenkkien iTunes-kauppa listaa nyt 4K-sisältöä myös Paramountilta ja Universalilta.

Selailussa löytyi vailla HDR:ää olevia 4K-elokuvia vain muutama. Niitä ovat ainakin Alien: Covenant (13,99 €), Deadpool (11,99 €), Sully (9,99 €) ja The Legend of Tarzan (9,99 €).

Yllättävintä on Dolby Visionia tarjoavien nimikkeiden määrä. Löytyneistä elokuvista vain yksi (Logan, 13,99 €) sisältää HDR10-kuvan, kun Dolby Vision -elokuvia on toistakymmentä. Niiden joukossa on vielä UHD-kiekolla julkaisemattomia elokuvia, sekä elokuvia, joiden UHD Blu-ray -julkaisulla on HDR10-kuva Dolby Visionin sijaan.

Alla 4K Dolby Vision -poimintoja mielenkiintoisemmasta päästä:

Mad Max: Fury Road – 10,99 € (osto) / 3,99 € (vuokra)
Wonder Woman (25.9.) – 16,99 €
American Sniper – 9,99 € / 4,99 €
Batman vs Superman: Dawn of Justice – 9,99 € / 0,99 €
LEGO: Batman Movie – 9,99 € / 4,99 €

4K-elokuvien hinnoittelu iTunesissa tulee varmasti aiheuttamaan päänvaivaa UHD Blu-ray -kiekkojen julkaisijoille. On jotakuinkin varmaa, että Applen 4K-julkaisut eivät tule pärjäämään UHD Blu-ray -kiekoille kuvan- ja äänenlaadussa, mutta ainakin allekirjoittanutta yllä mainitut hinnat houkuttelevat. Kymppi Lego Batmanista Dolby Vision -kuvalla? Kyllä kiitos!

Myös Wonder Woman on mielenkiintoinen tapaus. UHD-kiekon hinta tulee pyörimään 30 euron hujakoilla, eikä levy sisällä Dolby Vision HDR:ää. Onko kiekon kuvan- ja äänenlaatu sitten niin paljon parempi, että melkein kaksinkertaiselle hinnalle löytyy perustetta? Aika näyttää.

Päivitys 15.9. klo 19:45

Nyt Suomen iTunes-kauppaan on ilmaantunut 4K-nimikkeitä myös New Line Cinemalta ja MGM:ltä. Paramount ja Universal antavat yhä odottaa itseään.

Poimintoja:
San Andreas (New Line) 4K Dolby Vision – 4,99 € / 4,99 €
Collateral Beauty (New Line) 4K Dolby Vision – 14,99 € / 4,99 €
Creed (MGM) 4K Dolby Vision – 11,99 €
Hercules (MGM) 4K ilman HDR:ää – 11,99 €

Se pakollinen Apple-päivitys

Kuten sadat tai tuhannet uutissivustot ovat jo ehtineet toitottaa, julkisti Apple tänään Ultra HD -tarkkuutta ja HDR-suurikontrastikuvaa tukevan Apple TV -purkin, joka sai loogisesti nimekseen Apple TV 4K.

Purkin sydämenä toimii A10X-järjestelmäpiiri, jota käytetään myös uusissa iPad Pro -tableteissa. Applen mukaan A10X:n keskussuoritin on 2 kertaa, ja näytönohjain 4 kertaa tehokkaampi kuin edellisen sukupolven Apple TV:ssä.

Laitteessa on luonnollisesti HDMI 2.0 -lähtö, jota ilman HDR-kuvan esittäminen ei onnistu. Mikäli Apple TV 4K:n kytkee osaksi erillisellä AV-vahvistimella varustettua kotiteatterikokoonpanoa, on AV-vahvistimen syytä olla HDMI 2.0 -yhteensopiva, koska Apple TV 4K:ssa ei ole erillistä vain äänelle tarkoitettua aiemman sukupolven HDMI-lähtöä.

Apple TV 4K tukee avoimen HDR10-standardin lisäksi myös Dolby Vision HDR-formaattia. Aiemmin julkisuuteen vuotaneen käyttöjärjestelmäpäivityksen koodista löytyi myös viitteitä BBC:n ja NHK:n kehittämästä HLG HDR-formaatista, joka tullee pikkuhiljaa yleistymään mm. satelliittilähetyksissä.

Applen mukaan Amazon, Netflix ja monet muut suoratoistopalvelut tulevat tarjoamaan 4K HDR -sisältöä Apple TV 4K:n välityksellä.

Julkistustilaisuuden ehkäpä parhaat uutiset koskivat iTunes-kaupan 4K-sisältöä. Apple hinnoittelee elokuvien 4K-versiot samanhintaisiksi kuin HD-versiot, mistä studiot eivät varmastikaan olleet kovin mielissään. Studioista puheen ollen, Applen joukoissa seisovat nyt kaikki isot Hollywood-studiot Disneyä lukuunottamatta.

Vähintään saman luokan tempaisu oli kuluttajan aiemmin ostamien HD-tarkkuudessa olevien elokuvien automaattinen ja ilmainen päivitys 4K HDR:ksi. Nähtäväksi tosin jää, mistä Apple aikoo rykäistä 4K HDR -versiot, sillä niitä ei ole vielä olemassa läheskään kaikista iTunesissa tarjolla olevista elokuvista. Toivottavasti kyseessä ei ole mikään automatisoitu liukuhihnaprosessi, jossa 4K HDR -versiot luodaan keinotekoisesti HD-versioista; sama temppu kun onnistuisi useimmilta 4K HDR -televisioilta.

Apple TV 4K tulee myyntiin syyskuussa 32 ja 64 gigatavun malleina. Ennakkovaraus alkaa syyskuun 15. päivänä. Mallien hinnat ovat 199 € ja 219 €.

IFA 2017 -kooste

Vuotuisilla IFA-messuilla esiteltiin taas aimo liuta enemmän tai vähemmän jännittäviä tuoteuutuuksia. Tässä koostetta mielestäni merkittävimmistä UHD/4K-julkistuksista.

Televisiot

Aloitetaan muutamalla tavallista paksumman kukkaron omistajille suunnatulla töllöttimellä. Sony ilmoitti 77-tuumaisen A1 OLEDinsa toimitusten alkavan syys-lokakuun tietämillä. Hintalapussa on rotevasti viisi numeroa, joista ensimmäinen ei suinkaan ole ykkönen, vaan kakkonen.

(c) 2017 Sony, used with permission

Panasonic ei jää pekkaa pahemmaksi. Sen 77-tuumainen EZ1000 OLED on saatavana nyt, ja telsun eurohinta on samaa 20 000 euron luokkaa.

Bang & Olufsen on brändi, jolta osataan odottaa näyttäviä ja näyttävän tyyriitä tuotteita. B&O on aloittanut yhteistyön LG:n kanssa, minkä tuloksena se julkaisee kohtapuoliin BeoVision Eclipse -nimisen OLED-television. Töllötin tulee saataville 55- ja 65-tuumaisena. Molemmat tukevat HDR10:tä ja Dolby Visionia, ja niiden käyttöjärjestelmänä on LG:n WebOS 3.5. Brittiläisen HDTVtest-sivuston edustaja huvittui suuresti kurkattuaan messuilla esitellyn BeoVision Eclipsen taakse, sillä töllön takapaneelissa komeili LG OLED55C7:n tarra. Hymy katoaa varmasti jokaisen kasvoilta hinnat kuullessaan: 55-tuumainen maksaa yli 9 000 euroa ja 65-tuumainen lähes 13 000 euroa. On siinä dissainilla hintaa.

Philips esitteli uuden OLED-television kolmen reunan Ambilightilla. 65-tuumainen 9002-malli tulee saataville tammikuussa 2018, kun taas 55-tuumaista pitäisi olla jo kaupoissa. Molemmissa käytetään Philipsin kehittämää P5-kuvaprosessointia ja Android-käyttöjärjestelmää. Philips lupailee television kirkkaudeksi 900 nitiä ja P3-väriavaruuden peittoprosentiksi 99%.

(c) 2017 Philips, used with permission

Philips esitteli myös uuden 8602-sarjan, johon kuuluu 55- ja 65-tuumainen malli. Nämä eivät ole OLEDeja, vaan LCD LED -televisioita, joissa käytetään Quantum Dot -tekniikkaa tarkemman ja laajemman väritoiston saavuttamiseksi. Lokakuussa ilmestyvissä malleissa on kolmen reunan Ambilight ja P5-kuvaprosessointi.

(c) 2017 Philips, used with permission

Hisensen osastolla oli esillä 75-tuumainen ULED-televisio, jonka FALD-taustavalossa on tuhat ohjausaluetta eli zonea. ULED-termistä huolimatta kyseessä on LCD LED -televisio. HZ75U9A-mallin hinnasta tai saatavuudesta ei ole vielä tietoa.

Eurooppalaisen Vestelin omistama Toshiba tekee näyttävää paluuta Euroopan markkinoille kahdella OLED-televisiolla. Niiden paneelit ovat tietysti lähtöisin LG:ltä. Televisiot tukevat HDR10:tä, Dolby Visionia ja HLG:tä. Huhujen mukaan 55-tuumaisen mallin hinta Keski-Euroopassa olisi n. 1 700 euroa. 65-tuumaisen hinnasta ei ole vielä tietoa.

Kiinalainen TCL on maailman kolmanneksi suurin TV-valmistaja, ja haluaa nyt saavuttaa vähintään saman sijan myös Euroopassa. TCL oli perustamassa QLED Alliancea aiemmin tänä vuonna Samsungin ja Hisensen kanssa, joten ei ihme, että sen nyt julkistamat Xess X2 -televisiot ovat Quantum Dot -pisteillä piristettyjä LCD LED -televisioita. 55- ja 65-tuumaiset mallit ilmestyvät Euroopassa ”syksyllä”, ja kuulemma hyvin kilpailukykyiseen hintaan, kiitos TCL:n omien tehtaiden. Saapa nähdä mitä mieltä Samsung on omia QLED-televisioitaan edullisemmista kilpailijoista.

(c) 2017 TCL

TCL:n jymy-yllätys on Xess X6: 85-tuumainen LED LCD -televisio, jonka taustavalo koostuu 600 ryhmään/zoneen jaetuista 1200 LEDistä. Xess X6 on markkinoiden ensimmäinen FALD-taustavaloratkaisua hyödyntävä QLED-televisio, sillä Samsungin Q-sarjan televisiot ovat kaikki ns. reunaledejä. Television kirkkaudeksi ilmoitettiin 1200 nitiä. HDR10:n lisäksi Xess X6 tukee Dolby Vision -HDR-formaattia. TV:n äänentoistosta vastaa Harman Kardonin 12-kanavainen äänijärjestelmä 360 asteen surround-äänellä. Sokerina pohjalla Xess X6 tukee myös Dolby Atmos- ja DTS:X -ääniformaatteja. Myyntiin televisio saapuu ”lähitulevaisuudessa”, mutta hintaa ei vielä kerrottu.

TCL Xess Private Theatre X6 (c) 2017 TCL

Projektorit

Optoma on ehtinyt jo julkaista parikin kuluttajille suunnattua 4K DLP -projektoria, mallit UHD60 ja UHD65. Jälkimmäinen on parastaikaa testipenkissäni, ja syväluotaava arvostelu valmistunee lähiaikoina. Optoman seuraava 4K-projektori on malliltaan UHZ65, jonka valonlähteenä toimii laser. Projektorin valotehoksi ilmoitetaan 3 000 lumenia, se on HDR10-yhteensopiva ja myyntiin sitä odotetaan tänä talvena. Virallista hintaa ei ole vielä julkistettu, mutta huhujen mukaan hinta Yhdysvalloissa asettuisi 5 000 dollarin tienoille.

(c) 2017 Optoma

Sony julkisti kolme uutta HDR-yhteensopivaa 4K-projektoria. Sonyn 4K-projektorit ovat JVC:n DLA-Z1-laserprojektorin ohella edelleen markkinoiden ainoita aitoon 4K-tarkkuuteen yltäviä projektoreita. VPL-VW260ES on uuden mallisarjan edullisin vaihtoehto. Sille ilmoitetaan 1500 lumenin valoteho. Virallista hintaa ei ole vielä julkaistu, mutta eurooppalaiset kaupat tarjoavat sitä jo hieman alle 5 000 euroon. VPL-VW360ES lisää yhtälöön dynaamisen iiriksen, jonka avulla projektori saavuttaa 200 000:1 -kontrastisuhteen, kertoo Sony. VW360ES:n valotehoksi ilmoitetaan myös 1500 lumenia ja hinta asettunee 7 000 euroon, mikäli verkkokauppoihin on uskominen. Marraskuussa ilmestyvä VPL-VW760ES tuottaa 2000 lumenin valotehon laserin avulla. Netissä kuiskutellaan projektorin hinnaksi 15 000 euroa.

VPL-VW760ES. (c) 2017 Sony

JVC on tuomassa markkinoille neljä uutta HDR-yhteensopivaa 4K-projektoria. Niistä yksi, DLA-20LTD, on erikoismalli, joka juhlistaa D-ILA-paneelien 20-vuotista taivalta. DLA-X9900BE:n valotehoksi kerrotaan 2000 lumenia ja kontrastisuhteeksi 160 000:1, joka saavutetaan dynaamisen iiriksen avustuksella. Projektoreissa on täyteen 18 Gbps:n kaistaan yltävä HDMI, joka mahdollistaa 60 ruudun kuvanopeuden 4K-tarkkuudella, 12-bittisillä väreillä ja 4:2:2-värinäytteistyksellä. Mallit X9900 ja X7900 ovat 3D-projektoreita THX-sertifikaatilla.

Acer julkisti kaksi Texas Instrumentsin DLP-mikropeilikennoon perustuvaa laserprojektoria. HDR-yhteensopivan ja markkinoiden pienikokoisimmaksi 4K-laserprojektoriksi mainostetun VL7860:n valotehoksi kerrotaan 3000 lumenia. Laserin eliniäksi valmistaja kertoo 30 000 tuntia Eco-tilassa. P8800 on suunniteltu valaisemaan isompia kankaita 5000 lumenin valoteholla. VL7860:n hinta on vielä mysteeri, mutta ranskalaisen sivuston mukaan P8800 löytäisi uuden kodin n. 6 000 eurolla.

Projektoreista huomiona, että siinä missä televisioille on olemassa valmistajien noudattama HDR-määritelmä, ei moista ole olemassa videoprojektoreille. Standardin puuttuessa projektorivalmistajat päättävät itse, kuinka heidän laitteensa HDR-kuvasignaalia tulkkaavat ja esittävät. Tämän vuoksi HDR:ää ei kannata liiaksi painottaa videoprojektorin valinnassa; ANSI-kontrasti, valoteho, mustan taso, väriavaruuden laajuus ja toistuvien sävyjen määrä ovat kuvanlaadun kannalta huomattavasti tärkeämpiä tekijöitä.

Muuta

LG julkaisi viimeinkin Dolby Vision -tuen sisältävän ohjelmistopäivityksen Ultra HD Blu-ray -soittimeensa UP970. Panasonic esitteli messuilla Lumix DC-GH5-kameransa 2.0-ohjelmistopäivitystä, joka tulee kuluttajien ladattavaksi syyskuun loppuun mennessä. Ohjelmistopäivitys tuo kameraan lukuisia uusia ominaisuuksia, kuten tallennuksen HEVC-kodekilla, 6K-videon anamorfisella linssillä ja tallennuksen HLG-HDR-formaattiin. Lisätietoja päivityksestä löydät täältä.

Sharp tekee paluuta 8K edellä

Yli 100-vuotias Sharp on ollut vaikeuksissa viimeiset viisi vuotta. Nyt japanilainen elektroniikkajätti on tekemässä paluuta kiinalaisen rahoituksen turvin ja aikoo mullistaa TV-markkinat 8K-televisiollaan.

Sharp julkisti ensimmäisen 8K-monitorinsa loppuvuodesta 2015. Se oli teollisuuskäyttöön suunniteltu 85-tuumainen malli, jonka hintalappu oli sekin suunnattu muille kuin tavallisille kuluttajille. Nyt on vuorossa kuluttajamalli: Sharp esitteli 70-tuumaisen 8K-television IFA-messuilla Saksassa.

Sharpin Euroopan toimitusjohtaja Bob Ishidan mukaan television hinta tulee sijoittumaan 8 000 euron tienoille. Kauppoihin televisio saapuu Euroopassa jo maaliskuussa 2018. Kyseessä ei ole vain ”tyhmä” paneeli, sillä televisio tukee HDR10- ja Dolby Vision -HDR-formaatteja.

Julkistus herättää lukuisia kysymyksiä. Mistä saa 8K-sisältöä? Millä sitä toistetaan? Se tiedetään, että nykyinen HDMI 2.0 ei suostu siirtämään 8K-kuvaa; siihen tarvitaan parastaikaa viimeisteltävää HDMI 2.1 -standardia. Ultra HD Blu-ray -standardi ei sekään tue 8K-kuvaa. 8K-sisällön jakelu tulee todennäköisesti jäämään satelliittien ja internetin huoleksi.

Sharp ilmoitti IFA-messuilla luovansa kokonaisen päästä-päähän 8K-ekosysteemin. Tämä tarkoittaa kaikkea 8K-kuvan tallennuksesta sen käsittelyyn, siirtämiseen ja jakeluun. Sharp aikoo siis valmistaa mm. 8K-tarkkuudella kuvaavia videokameroita.

Sonyn OLEDit saivat hinnan

Jokin aika sitten julkistetut Sonyn OLED-televisiot ovat nyt saaneet hintalapun.

BRAVIA A1 OLED 4K HDR -televisio tulee Suomessa myyntiin kahtena mallina, 65- ja 55-tuumaisena. Virallisen lehdistötiedotteen mukaan 65-tuumaisen kuluttajahinta on n. 6 000 euroa, ja 55-tuumaisen puolestaan n. 4 500 euroa.

Tiedotteen otsikko lupaili myös tietoa televisioiden saatavuudesta, mutta kertoikin vain mallien olevan nyt ennakkotilattavissa valituilta jälleenmyyjiltä — ja siinä kaikki. Tiedotteessa nimetyn jälleenmyyjän sivujen mukaan nyt tilattu televisio saapuisi n. kolmen viikon päästä.

© 2017 Sony, used with permission

A1 OLEDin tekee mielenkiintoiseksi muutama seikka: se yhdistää LG:n kehutun OLED-paneelin Sonyn erinomaiseen kuvaprosessointiin; itse ruutu toimii kaiuttimina; ja kuvassa näkyvä laattamainen tuki sisältää liitäntöjen lisäksi subwooferin. Ensimmäisten ulkomailta kantautuneiden kommenttien mukaan Sonyn kehittämä Acoustic Surface -kaiutinratkaisu ei vaikuta kuvaan mitenkään, vaikka ääni luodaankin väristämällä ruutua kuin se olisi kaiutinelementti.

Dolby Vision bongattu luonnossa

Internet muljautti yllättäen kätköistään kuvan Itse Ilkimys -elokuvan UHD Blu-ray -julkaisun takakannesta, jossa komeilee selkeästi Dolby Vision -logo.

Eikä siinä kaikki, sillä speksilaatikossa mainitaan lisäksi ”UHD DOLBY VISION/HDR 10 Widescreen 1.85:1”. Logoviidakon perusteella julkaisun lukuisten ääniraitojen joukossa on mm. DTS:X-raita, joka kiinnostanee uusimpaan äänentoistoteknologiaan sijoittaneita.

Julkaisuista tekee hieman surkuhupaisan se fakta, että Itse Ilkimys -elokuvat eivät ole todellisuudessa 4K-kuvaa nähneetkään; ne on tehty 2K-tarkkuudessa. Levyillä oleva kuva on siis skaalattu 2K-masterista 4K-tarkkuuteen.

Jenkki-Amazonista löytyi kuva Itse Ilkimys 2 UHD-julkaisun takakannesta, joka vahvistaa senkin sisältävän Dolby Vision HDR -kuvan.