Avainsana-arkisto: Dolby Vision

Potterit sittenkin ilman Dolby Visionia

Saksalainen Heise-uutissivusto kertoi pyöreästi kuukausi sitten, että huhtikuun alussa ilmestyvissä Harry Potter -UHD-julkaisuissa on tavallisen HDR:n ohella myös Dolby Vision HDR -kuva.

Tieto on osoittautunut vääräksi, Heise uutisoi. Kuvat julkaisujen takakansista ovat livahtaneet nettiin, eikä niissä ole mitään mainintaa Dolby Visionista.

Dolby Visionin tie UHD-kiekoille on ollut kivinen. Universal ja Paramount kertoivat jo vuosi sitten tukevansa Dolby Visionia, mutta kumpikaan ei ole vielä julkaissut ainuttakaan Dolbyn HDR:llä varustettua UHD-julkaisua. LG julkisti taannoisilla CES-messuilla UP970-soittimensa, ja lupaili sille Dolby Vision -yhteensopivuutta ohjelmistopäivityksellä. Samalla LG ilmoitti Warnerin, Universalin ja Lionsgaten julkaisevan Dolby Vision HDR:n sisältäviä UHD-kiekkoja, mutta CES-julkistuksen jälkeen asiasta on oltu hipihiljaa.

Warnerin ensimmäiset Dolby Vision -kiekot

Saksalainen uutissivusto Heise kertoo Warner Bros. -studion julkaisevan liudan Harry Potter -elokuvia UHD Blu-ray -formaatissa Dolby Vision HDR-kuvalla.

Warnerin pressitiedotteen mukaan studio julkaisee UHD Blu-raylla Harry Potter -elokuvat Feeniksin kilta, Puoliverinen prinssi sekä Kuoleman varjelukset osat 1 ja 2. Saksan Amazon listaa kiekkojen julkaisupäiväksi 6. huhtikuuta.

Levyillä on kaksi HDR-kuvavirtaa: HDR 10 ja Dolby Vision. On vielä epäselvää voiko käyttäjä itse valita kumpaa HDR-kuvavirtaa toistetaan, mikäli sekä soitin että televisio tukevat kumpaakin HDR-formaattia.

Dolby Vision HDR:n toistamiseen vaaditaan sitä tukeva UHD Blu-ray-soitin ja Dolby Vision -yhteensopiva televisio. LG julkaisee maaliskuussa UHD Blu-ray -soittimen, johon tuodaan Dolby Vision -tuki alkukesästä julkaistavalla ohjelmistopäivityksellä. Oppo UDP-203 -soitin saa myös Dolby Vision -päivityksen lähikuukausina.

Harry Potter -levyillä tulee ilmeisesti olemaan englanninkielinen DTS:X -ääniraita kilpailevan Dolby Atmoksen sijaan.

CES 2017: Dolby Vision -tuki Sony ZD9:ään

Twitterin kautta kantautui tieto, että Sony aikoo lisätä ZD9-televisioonsa tuen Dolby Vision HDR:lle ohjelmistopäivityksellä.

Ennen ZD9:n julkistamista netissä huhuttiin television tukevan Dolby Visionia, mutta television julkistustilaisuudessa Sonyn edustajat pudistelivat päätään toimittajien kysyessä asiasta. Vain Sony itse tietää miksi ZD9:n Dolby Vision -yhteensopivuus julkistettiin vasta nyt.

CES 2017: Sonyn 4K OLED TV

Sony julkisti ensimmäisen 4K OLED-televisionsa CES-messuilla.

Bravia A1 tulee myyntiin 55-, 65- ja 77-tuumaisena tänä keväänä. Sony ei vahvistanut mallien hintoja, saatika ennen messuja liikkuneita huhuja 1999 ja 2999 dollarin hintaluokista 55- ja 65-tuumaisille malleille.

A1 perustuu samaan LG:n OLED-paneeliin kuin Panasonicin messuilla julkistettu OLED TV sekä LG:n vuoden 2017 OLED-mallisto, joten odotettavissa on n. 800 nitin kirkkaus. Panasonicin OLEDista poiketen Bravia A1 tukee Dolby Vision HDR:ää HDR 10 -formaatin ohella.

Television käyttöjärjestelmä on Android ja siinä on sisäänrakennettu Google Cast (eli Chromecast). Joitain kuukausia sitten esitellystä ZD9-televisiosta tutut kuvanparannusominaisuudet kuten X1 Extreme -prosessori ja X-Reality PRO -skaalain mälläävät pikseleitä myös Bravia A1:ssä.

A1:n äänentoisto on ratkaistu varsin omalaatuisella ja kulmakarvoja kohottavalla tavalla: itse ruutu toimii kaiuttimena. Sony käyttää siitä nimeä Acoustic Surface, ja nähtäväksi jää vaikuttaako se kuvanlaatuun äänenvoimakkuuden kasvaessa.

Sony esitteli messuilla myös ensimmäisen kuluttajille suunnatun Ultra HD Blu-ray -soittimensa. X800 ilmestyy keväällä n. 500 euron hintaluokassa, mutta ei kumma kyllä tue Dolby Visionia.

CES 2017: LG:n uusi OLED-mallisto

LG julkisti CES-messuilla vuoden 2017 OLED TV -mallistonsa.

Mallisarja käsittää viisi televisiota: B7, C7, E7, G7 ja W7. Neljässä ensinmainitussa on kaikissa sama OLED-paneeli; erot löytyvät televisioiden muotoilusta ja prosessoritehosta. G7 ja W7 tulevat myyntiin 65- ja 77-tuumaisena versiona, muut puolestaan 55- ja 65-tuumaisina.

W7 on LG:n Signature-sarjan edustaja. 65-tuumaisen mallin hinta on alustavien tietojen mukaan 10 000 euron luokkaa, kun 77-tuumaisesta saa pulittaa yli 25 000 euroa. Erikoiseksi W7:n tekee vain yhden millimetrin paksuus. Kaikki elektroniikka on sijoitettu erilliseen Soundbar-kaiutinyksikköön.

LG on buustannut OLED-paneelien valotehoa tämän vuoden mallistoa varten. Valmistajan mukaan uudet paneelit ovat n. 25% kirkkaampia kuin vuoden 2016 malleissa.

Kaikki uuden malliston OLED-televisiot tukevat neljää HDR-formaattia: HDR10, Dolby Vision, HLG ja Advanced HDR. (Jep, nyt HDR-formaatteja on jo neljä.)

Huomionarvoista on sekin, että uudessa mallistossa ei ole enää käyriä televisioita – eikä yksikään malli osaa toistaa 3D-kuvaa (nyyh!).

CES 2017: LG:n Ultra HD Blu-ray -soitin

Kuten huhut osasivat kertoa, LG julkisti CES-messuilla ensimmäisen Ultra HD Blu-ray -soittimensa.

LG:n paljasti lehdistötilaisuudessaan UP970-soittimen tulevan myyntiin maaliskuussa 2017. Dolby Vision -yhteensopivuuden soitin saa myöhemmin julkaistavan ohjelmistopäivityksen myötä. Ensimmäisten Dolby Vision HDR:llä varustettujen kiekkojen on tarkoitus ilmestyä samoihin aikoihin ohjelmistopäivityksen kanssa. Hintaa soittimelle ei vielä kerrottu.

 

 

CES 2017: Dolby Vision HDR:ää UHD-kiekoilla

CES-messuilta kantautuu huhuja, joiden mukaan Hollywood-studiot Warner, Universal ja Lionsgate ovat luvanneet julkaista Dolby Vision -formaatin mukaista HDR-kuvaa sisältäviä Ultra HD Blu-ray -kiekkoja tämän vuoden aikana. Mitään virallista lehdistötiedotetta asiasta ei ole kuitenkaan vielä julkaistu.

LG julkisti vuonna 2016 lukuisia Dolby Vision -yhteensopivia OLED- ja LED-televisioita, mutta formaattia hyödyntävää sisältöä on tähän päivään saakka ollut lähinnä vain Netflixissä ja sielläkin varsin vähän. Dolby Vision HDR:ää sisältäviä UHD Blu-ray -julkaisuja ei ole vielä ainuttakaan.

Oppon tuore UHD Blu-ray -soitin on markkinoiden ensimmäinen Dolby Vision -yhteensopivuutta lupaileva kiekkopyöritin; DV-tuki lisätään myöhemmin ohjelmistopäivityksellä. Huhujen mukaan LG olisi julkistamassa CES-messuilla ensimmäisen UHD Blu-ray -soittimensa, jonka voisi kuvitella sisältävän Dolby Vision -tuen.

Dolby Visionin tekee mielenkiintoiseksi siinä käytetty dynaaminen metadata. Siinä missä HDR10-formaatin metadata on staattinen ja kertoo televisiolle toistettavan elokuvan dynamiikkavaatimuksista vain elokuvan alkaessa, pystyy Dolby Vision -yhteensopiva televisio mukautumaan kuvan vaatimuksiin dynaamisen metadatan perusteella kohtaus kohtaukselta. HDR10:n staattinen metadata vaatii laitteilta HDMI 2.0a -liitännän, mutta Dolby Visionin metadata siirtyy HDMI 1.4:n ja sitä uudempien läpi.

Samsungilla ei näytä olevan mitään aikeita julkaista Dolby Vision -yhteensopivia televisioita. Se on kehittänyt ja julkistanut oman ehdotuksensa dynaamisen metadatan käytöstä, ja luovuttanut formaattiluonnoksensa kaikkien tv-valmistajien käyttöön ilmaiseksi.

Vastikään CES-messuilla julkistettu HDMI 2.1 -standardi tukee dynaamista metadataa. Vielä ei ole selvillä voiko HDMI 2.0a -yhteensopivat televisiot päivittää HDMI 2.1:een ohjelmistopäivityksellä.

Jos ja kun Dolby Vision HDR:ää sisältäviä UHD Blu-ray -julkaisuja alkaa putoilla, tulee kiekoilla olemaan myös HDR10 -formaatin mukainen HDR-kuva. Tämä johtuu siitä, että HDR10 on määritelty UHD Blu-ray -formaatin pakolliseksi HDR-standardiksi. Levyillä tulee siis olemaan sekä Dolby Vision HDR että HDR10.

Chromecast Ultra: 4K, HDR10 ja Dolby Vision

Google julkisti tänään seuraajan ilmeisen suositulle Chromecast-striimauslisälaitteelleen.

Chromecast kytketään television HDMI-liitäntään. Lisälaitteen avulla käyttäjä voi striimata sisältöä kännykästä, tabletista ja tietokoneelta langattomasti Chromecastin kautta televisioon. Striimaus onnistuu mm. YouTubesta ja Netflixistä.

Chromecastin uusi versio, nimeltään Chromecast Ultra, tukee 4K Ultra HD -resoluutiota sekä HDR10- ja Dolby Vision -formaatteja. Television täytyy myös tukea samoja ominaisuuksia; toisin sanoen, Chromecast ei tuo Dolby Vision -tukea televisioon, jossa sellaista ei alunperin ole.

Ultra-versiossa on lisäksi ethernet-liitäntä. Siitä on iloa, kun WiFi-yhteyden nopeus ei riitä esim. 4K-kuvan sulavaan siirtoon.

Chromecast Ultra tulee jenkkilässä myyntiin marraskuussa 69 dollarin hintaan. Kristallipalloni arvaa hinnaksi Suomessa jotain 80 ja 100 euron väliltä.

Päivitys: Kristallipallo oli vähän sumuinen. Googlen kaupassa Ultran hinnaksi ilmoitetaan 79 euroa.

Huhu: Sony ZD9 – 1000 zonea, 4000 nitiä ja Dolby Vision

Korviini kantautui tänään hyvin mielenkiintoinen huhu Sonyn uudesta UHD-televisiosta, joka tuntee mallinimen ZD9. Kyseisestä mallista on keskusteltu netin keskustelufoorumeilla jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt siitä on alkanut tihkua tarkempia tietoja.

Huhu listaa televisiolle hurjat speksit:

  • kirkkaus: 4 000 nitiä
  • local dimming: 1 000 zonea
  • Dolby Vision -tuki

Hinnaksi huhu väittää 4 999 euroa (meillä varmasti enemmän), ja saataville tulee ilmeisesti vain 65-tuumainen versio mikä lienee 65-tuumaisen mallin hinta Keski-Euroopassa. Espanjasta kantautuvan huhun mukaan ZD9 tulisi myyntiin 65-, 75- ja 100-tuumaisena.

Huhun merkittävin anti on kuitenkin se, että ZD9-mallisarjan julkistuksen väitetään tapahtuvan viikon sisällä, ja toimitusten alkavan elokuussa.

Ootellaan, ootellaan.

Netflix laajentaa HDR-tarjontaansa

Netflixin Neil Hunt kertoi yhtiön tulevista HDR-aikeista blogikirjoituksessaan.

Striimausjättiläinen aikoo tuoda palveluunsa yli 100 tuntia HDR-sisältöä elokuuhun mennessä, ja yhteensä yli 150 tuntia vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä palvelun HDR-sisältö rajoittuu Marco Polo -sarjaan, joka on nähtävissä 4K Ultra HD -tarkkuudessa Dolby Vision- tai HDR 10 -kuvalla, television kyvyistä riippuen.

4K UHD HDR -kuvan katseluun tarvitaan yhteensopivan television lisäksi Netflixin Ultra HD -asiakkuus ja vähintään 25 megabitin nopeuteen pystyvä nettiyhteys.

Hunt paljasti myös listan elokuvia ja tv-sarjoja, jotka tulevat saataville HDR 10- ja Dolby Vision -muodossa:

  • A Series of Unfortunate Events
  • Bloodline
  • Chef’s Table
  • Hibana
  • Knights of Sidonia
  • Marvel’s Daredevil
  • Marvel’s Iron Fist
  • Marvel’s Jessica Jones
  • Marvel’s Luke Cage
  • Marvel’s The Defenders
  • The Do-Over
  • The Ridiculous Six

Mielenkiintoiseksi listan tekevät mm. kolme Marvelin sarjakuviin/hahmoihin perustuvaa uutta sarjaa, jotka sijoittuvat Marvel’s Jessica Jonesin ja Marvel’s Daredevilin maailmaan.