Avainsana-arkisto: HLG

Samsungin 2018 TV-mallisto

Samsung esitteli kuluvan vuoden tv-mallistonsa tänään New Yorkissa. Pressitiedotteen mukaan mallistossa painotetaan kuvanlaatua, tyyliä ja Smart-ominaisuuksia.

Kuvanlaadulliset kehitysaskeleet liittyvät uudenlaiseen QLED-paneelirakenteeseen. Lippulaivamallissa on FALD-taustavalaistus, joka puuttui täysin viime vuoden QLED-mallistosta. Taustavalaistuksen tarkkuutta on parannettu ns. ”carbon mesh” -elementillä. Samsungin mukaan myös katselukulma on viime vuoden malleja leveämpi, ja Quantum Dot -teknologia tuottaa nyt 5 prosenttia puhtaammat värit. Valmistajan mukaan se on myös onnistunut vähentämään nestekiteiden valovuotoa 40 prosentilla.

Uusi Ambient Mode -ominaisuus lataa ruudulle esim. taidetta, uutisotsikoita ja säätietoja television ollessa valmiustilassa. Tv osaa myös sulautua ympäristöönsä, jos sille annetaan vaikkapa kännykällä napattu valokuva huoneen seinästä; televisio käyttää valokuvaa Ambient Moden taustakuvana.

Q7F esittelee Ambient Modea

Samsung esitteli viime vuonna parin millimetrin paksuisen välijohdon, jolla kuva ja ääni siirtyvät ulkoisesta liitäntäyksiköstä ruudulle. Tänä vuonna välijohto on hieman paksumpi, läpinäkyvä ja AV-datan lisäksi siinä kulkee nyt myös virta. Uusi välijohto on käytössä Q9- ja Q7-malleissa.

4K UltraHD HDR -mallisto

NU7105 (49/55/65/75 tuumaa) on Tizen-käyttöjärjestelmällä varustettu Smart TV UHD-tarkkuuden suoralla paneelilla. Televisio toistaa HDR-laajasävykuvaa HDR10-, HLG- ja HDR10+ -formaateissa. Tv tulee saataville myös käyrällä paneelilla, mallinumerolla NU7305 (49/55/65 tuumaa).

NU7405 (49/55/65/75 tuumaa) eroaa 7105-mallista laajemman väriavaruuden toistolla ja sisäänrakennetulla Bluetooth-yhteydellä. 7405-mallissa on myös satelliittiviritin ja tv-ohjelmien tallennusmahdollisuus USB-liitäntään kytketylle massamuistille. NU7405 tulee suoralla paneelilla; NU7505 (49/55/65 tuumaa) on sama televisio käyrällä paneelilla.

NU7405

NU8005 (suora paneeli, 49/55/65/75/82) ja NU8505 (käyrä paneeli, 55/65) edustavat valmistajan Premium UHD -sarjaa. Paneelin virkistystaajuus on suurempi ja tarjoaa paremman liikeresoluution. Paneeli on taustavalaistu ja sen katselukulma on 7105- ja 7405-malleja laajempi. NU8000-sarjan televisiot tunnistavat pelikonsolit automaattisesti ja valitsevat viiveettömimmän kuvatilan. NU8000-sarjasta lähtien televisiot sisältävät tuplavirittimen ja neljä HDMI-tuloa kolmen sijaan.

Q7F (55/65/75 tuumaa) on toisen sukupolven QLED-televisio. Sen ominaisuuksia ovat 1500 nitin kirkkaus, viimevuotista laajempi katselukulma, Ambient Mode ja läpinäkyvä One Invisible Connection -välijohto. Paneeli valaistaan reunaledein.

65-tuumainen Q7F

Q8F (suora paneeli, 55/65) ja Q8C (käyrä paneeli, 55/65) ovat Euroopassa reunaledejä, mutta Yhdysvalloissa taustavalaistuja. Pressitiedotteen perusteella eurooppalaisten Q7- ja Q8-mallien erot ovat lähinnä kosmeettisia.

Q8C käyrällä paneelilla

Q9FN (55/65/75) on malliston lippulaiva. Suoran paneelin valaistuksesta huolehtii FALD-taustavalaistus, joka tuottaa 2000 nitin kirkkauden. Tv:n äänentoisto koostuu 60 watin vahvistimesta ja kuudesta kaiuttimesta.

Malliston lippulaiva, Q9FN

Samsung ei ole vielä julkistanut uuden malliston hintoja Suomessa. Yhdysvalloissa 65-tuumaisen Q9FN:n suositushinnaksi on ilmoitettu 3800 dollaria, mutta kyseessä saattaa olla erilainen televisio kuin Euroopassa, joten johtopäätöksiä ei kannattane vielä tuosta vetää.

Samsung esitteli myös uuden Ultra-Large Screen TV -konseptin, jossa suurta kuvaa hajalavia kuluttajia houkutellaan 75-tuumaisilla ja sitäkin isommilla kokoluokilla. NU8005-, Q7FN- ja Q9F -mallit tulevat myyntiin vähintään 75-tuumaisina. Samsung esitteli tilaisuudessaan myös ensimmäisen kuluttajille suunnatun MicroLED-television. Moduleista koostuva televisio tulee aluksi myyntiin 146-tuumaisena. MicroLED-tekniikka ei enää tarvitse värisuodatinta ja taustavaloa, vaan jokainen pikseli on itsevalaiseva. Samsung ilmoitti television kirkkaudeksi jopa 2000 nittiä, ja ylisti teknologiaansa pitkäikäiseksi, kirkkaaksi ja energiatehokkaaksi. Edulliseksi sitä ei väitetty. 🙂

All images © 2018 Samsung, used with permission

Philipsin ensimmäinen vuosipuolisko

Philips esitteli kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla ilmestyviä televisioitaan kylmänharmaassa Amsterdamissa.

Tilaisuuden pääosassa olivat kolme uutta OLED-mallia: 803, 873 ja 973. 873 on käytännössä viimevuotisen 9002:n 65-tuumainen versio. 973:n (65″) mukana tulee seinä- ja pöytäasennukseen sopiva kangaspäällysteinen ’soundbase’, joka sisältää kuusi kaiutinta. Television takapaneelissa on lisäksi bassokaiutin. Vuoden toisella neljänneksellä ilmestyvä 803 (55″ ja 65″) edustaa uutta minimalistista muotoilua, jonka tunnistaa mm. hieman poikkeuksellisesta jalustaratkaisusta.

OLED 973 ja soundbase seinällä. Kuva © 2018 TP Vision, used with permission

 

Soundbase lähikuvassa. Kuva © 2018 TP Vision, used with permission

 

Mallit ovat suorituskyvyltään identtisiä, erojen rajoittuessa televisioiden muotoiluun ja äänentoistoon. Kolmikolle yhteisiä ominaisuuksia ovat mm. Ambilight kolmella sivulla, Philipsin ilmoittama 900 nitin kirkkaus, Android M -käyttöjärjestelmä, puheohjattava Google Assistant, viime vuodesta jatkokehitetty P5-kuvaprosessori sekä tuki HDR10/HDR10+/HLG-kuvaformaateille. Philipsin edustajan mukaan ilmainen käyttölisenssi painoi vaakakupissa sen verran paljon, että yhtiö valitsi HDR10+:n Dolby Visionin sijaan.

OLED 873. Kuva © 2018 TP Vision, used with permission

 

OLED 803:n jalustaratkaisu. Kuva © 2018 TP Vision, used with permission

LED/LCD-mallisto mullistuu. Philips heitti kvanttitäplät romukoppaan: uusissa lippulaivamalleissa 8303 ja 8503 on Quantum Dot -kuorrutetun VA-paneelin tilalla NanoCell-tekniikkaa hyödyntävä IPS-paneeli, joka on ilmeisesti lähtöisin LG:ltä. Paneelin valaistus tapahtuu reunaledeillä, ja mallien kirkkaudeksi ilmoitettiin 400 nittiä. Tuetuiksi HDR-formaateiksi listattiin HDR10, HDR10+ ja HLG. Philips kertoi IPS-paneelin kattavan 90 prosenttia P3-väriavaruudesta, ja tarjoavan leveämmän katselukulman kuin viimevuotinen Quantum Dot -malli.

Joissakin malleissa on mukana minimalistinen kaukosäädin lähinnä puheohjausta varten.

Malleissa 7503 ja 7803 on myös reunaledit, mutta paneelina tavallinen VA. Kirkkaudeksi ilmoitettiin 400 nittiä ja tuettujen HDR-formaattien listalla ovat vain HDR10 ja HLG. Sama pätee 7300-sarjaan, jossa reunaledit on korvattu taustaledeillä, kirkkauden pienentyessä 350 nittiin.

Google Assistantin avulla Philips Hue -lamppuja ja Nest-termostaattia voi ohjata puhekomennoilla.

NanoCell IPS -paneelin ohella Philipsin LED/LCD-malliston merkittävin uudistus on maailmalla kehuja keränneen P5-kuvaprosessorin ilmaantuminen kaikkiin malleihin 7300-sarjasta lähtien. Lisäksi 6500-sarjasta lähtien kaikissa televisioissa on Ambilight kolmella sivulla.

Uuden malliston hintoja ei ole vielä julkistettu.

Se pakollinen Apple-päivitys

Kuten sadat tai tuhannet uutissivustot ovat jo ehtineet toitottaa, julkisti Apple tänään Ultra HD -tarkkuutta ja HDR-suurikontrastikuvaa tukevan Apple TV -purkin, joka sai loogisesti nimekseen Apple TV 4K.

Purkin sydämenä toimii A10X-järjestelmäpiiri, jota käytetään myös uusissa iPad Pro -tableteissa. Applen mukaan A10X:n keskussuoritin on 2 kertaa, ja näytönohjain 4 kertaa tehokkaampi kuin edellisen sukupolven Apple TV:ssä.

Laitteessa on luonnollisesti HDMI 2.0 -lähtö, jota ilman HDR-kuvan esittäminen ei onnistu. Mikäli Apple TV 4K:n kytkee osaksi erillisellä AV-vahvistimella varustettua kotiteatterikokoonpanoa, on AV-vahvistimen syytä olla HDMI 2.0 -yhteensopiva, koska Apple TV 4K:ssa ei ole erillistä vain äänelle tarkoitettua aiemman sukupolven HDMI-lähtöä.

Apple TV 4K tukee avoimen HDR10-standardin lisäksi myös Dolby Vision HDR-formaattia. Aiemmin julkisuuteen vuotaneen käyttöjärjestelmäpäivityksen koodista löytyi myös viitteitä BBC:n ja NHK:n kehittämästä HLG HDR-formaatista, joka tullee pikkuhiljaa yleistymään mm. satelliittilähetyksissä.

Applen mukaan Amazon, Netflix ja monet muut suoratoistopalvelut tulevat tarjoamaan 4K HDR -sisältöä Apple TV 4K:n välityksellä.

Julkistustilaisuuden ehkäpä parhaat uutiset koskivat iTunes-kaupan 4K-sisältöä. Apple hinnoittelee elokuvien 4K-versiot samanhintaisiksi kuin HD-versiot, mistä studiot eivät varmastikaan olleet kovin mielissään. Studioista puheen ollen, Applen joukoissa seisovat nyt kaikki isot Hollywood-studiot Disneyä lukuunottamatta.

Vähintään saman luokan tempaisu oli kuluttajan aiemmin ostamien HD-tarkkuudessa olevien elokuvien automaattinen ja ilmainen päivitys 4K HDR:ksi. Nähtäväksi tosin jää, mistä Apple aikoo rykäistä 4K HDR -versiot, sillä niitä ei ole vielä olemassa läheskään kaikista iTunesissa tarjolla olevista elokuvista. Toivottavasti kyseessä ei ole mikään automatisoitu liukuhihnaprosessi, jossa 4K HDR -versiot luodaan keinotekoisesti HD-versioista; sama temppu kun onnistuisi useimmilta 4K HDR -televisioilta.

Apple TV 4K tulee myyntiin syyskuussa 32 ja 64 gigatavun malleina. Ennakkovaraus alkaa syyskuun 15. päivänä. Mallien hinnat ovat 199 € ja 219 €.

IFA 2017 -kooste

Vuotuisilla IFA-messuilla esiteltiin taas aimo liuta enemmän tai vähemmän jännittäviä tuoteuutuuksia. Tässä koostetta mielestäni merkittävimmistä UHD/4K-julkistuksista.

Televisiot

Aloitetaan muutamalla tavallista paksumman kukkaron omistajille suunnatulla töllöttimellä. Sony ilmoitti 77-tuumaisen A1 OLEDinsa toimitusten alkavan syys-lokakuun tietämillä. Hintalapussa on rotevasti viisi numeroa, joista ensimmäinen ei suinkaan ole ykkönen, vaan kakkonen.

(c) 2017 Sony, used with permission

Panasonic ei jää pekkaa pahemmaksi. Sen 77-tuumainen EZ1000 OLED on saatavana nyt, ja telsun eurohinta on samaa 20 000 euron luokkaa.

Bang & Olufsen on brändi, jolta osataan odottaa näyttäviä ja näyttävän tyyriitä tuotteita. B&O on aloittanut yhteistyön LG:n kanssa, minkä tuloksena se julkaisee kohtapuoliin BeoVision Eclipse -nimisen OLED-television. Töllötin tulee saataville 55- ja 65-tuumaisena. Molemmat tukevat HDR10:tä ja Dolby Visionia, ja niiden käyttöjärjestelmänä on LG:n WebOS 3.5. Brittiläisen HDTVtest-sivuston edustaja huvittui suuresti kurkattuaan messuilla esitellyn BeoVision Eclipsen taakse, sillä töllön takapaneelissa komeili LG OLED55C7:n tarra. Hymy katoaa varmasti jokaisen kasvoilta hinnat kuullessaan: 55-tuumainen maksaa yli 9 000 euroa ja 65-tuumainen lähes 13 000 euroa. On siinä dissainilla hintaa.

Philips esitteli uuden OLED-television kolmen reunan Ambilightilla. 65-tuumainen 9002-malli tulee saataville tammikuussa 2018, kun taas 55-tuumaista pitäisi olla jo kaupoissa. Molemmissa käytetään Philipsin kehittämää P5-kuvaprosessointia ja Android-käyttöjärjestelmää. Philips lupailee television kirkkaudeksi 900 nitiä ja P3-väriavaruuden peittoprosentiksi 99%.

(c) 2017 Philips, used with permission

Philips esitteli myös uuden 8602-sarjan, johon kuuluu 55- ja 65-tuumainen malli. Nämä eivät ole OLEDeja, vaan LCD LED -televisioita, joissa käytetään Quantum Dot -tekniikkaa tarkemman ja laajemman väritoiston saavuttamiseksi. Lokakuussa ilmestyvissä malleissa on kolmen reunan Ambilight ja P5-kuvaprosessointi.

(c) 2017 Philips, used with permission

Hisensen osastolla oli esillä 75-tuumainen ULED-televisio, jonka FALD-taustavalossa on tuhat ohjausaluetta eli zonea. ULED-termistä huolimatta kyseessä on LCD LED -televisio. HZ75U9A-mallin hinnasta tai saatavuudesta ei ole vielä tietoa.

Eurooppalaisen Vestelin omistama Toshiba tekee näyttävää paluuta Euroopan markkinoille kahdella OLED-televisiolla. Niiden paneelit ovat tietysti lähtöisin LG:ltä. Televisiot tukevat HDR10:tä, Dolby Visionia ja HLG:tä. Huhujen mukaan 55-tuumaisen mallin hinta Keski-Euroopassa olisi n. 1 700 euroa. 65-tuumaisen hinnasta ei ole vielä tietoa.

Kiinalainen TCL on maailman kolmanneksi suurin TV-valmistaja, ja haluaa nyt saavuttaa vähintään saman sijan myös Euroopassa. TCL oli perustamassa QLED Alliancea aiemmin tänä vuonna Samsungin ja Hisensen kanssa, joten ei ihme, että sen nyt julkistamat Xess X2 -televisiot ovat Quantum Dot -pisteillä piristettyjä LCD LED -televisioita. 55- ja 65-tuumaiset mallit ilmestyvät Euroopassa ”syksyllä”, ja kuulemma hyvin kilpailukykyiseen hintaan, kiitos TCL:n omien tehtaiden. Saapa nähdä mitä mieltä Samsung on omia QLED-televisioitaan edullisemmista kilpailijoista.

(c) 2017 TCL

TCL:n jymy-yllätys on Xess X6: 85-tuumainen LED LCD -televisio, jonka taustavalo koostuu 600 ryhmään/zoneen jaetuista 1200 LEDistä. Xess X6 on markkinoiden ensimmäinen FALD-taustavaloratkaisua hyödyntävä QLED-televisio, sillä Samsungin Q-sarjan televisiot ovat kaikki ns. reunaledejä. Television kirkkaudeksi ilmoitettiin 1200 nitiä. HDR10:n lisäksi Xess X6 tukee Dolby Vision -HDR-formaattia. TV:n äänentoistosta vastaa Harman Kardonin 12-kanavainen äänijärjestelmä 360 asteen surround-äänellä. Sokerina pohjalla Xess X6 tukee myös Dolby Atmos- ja DTS:X -ääniformaatteja. Myyntiin televisio saapuu ”lähitulevaisuudessa”, mutta hintaa ei vielä kerrottu.

TCL Xess Private Theatre X6 (c) 2017 TCL

Projektorit

Optoma on ehtinyt jo julkaista parikin kuluttajille suunnattua 4K DLP -projektoria, mallit UHD60 ja UHD65. Jälkimmäinen on parastaikaa testipenkissäni, ja syväluotaava arvostelu valmistunee lähiaikoina. Optoman seuraava 4K-projektori on malliltaan UHZ65, jonka valonlähteenä toimii laser. Projektorin valotehoksi ilmoitetaan 3 000 lumenia, se on HDR10-yhteensopiva ja myyntiin sitä odotetaan tänä talvena. Virallista hintaa ei ole vielä julkistettu, mutta huhujen mukaan hinta Yhdysvalloissa asettuisi 5 000 dollarin tienoille.

(c) 2017 Optoma

Sony julkisti kolme uutta HDR-yhteensopivaa 4K-projektoria. Sonyn 4K-projektorit ovat JVC:n DLA-Z1-laserprojektorin ohella edelleen markkinoiden ainoita aitoon 4K-tarkkuuteen yltäviä projektoreita. VPL-VW260ES on uuden mallisarjan edullisin vaihtoehto. Sille ilmoitetaan 1500 lumenin valoteho. Virallista hintaa ei ole vielä julkaistu, mutta eurooppalaiset kaupat tarjoavat sitä jo hieman alle 5 000 euroon. VPL-VW360ES lisää yhtälöön dynaamisen iiriksen, jonka avulla projektori saavuttaa 200 000:1 -kontrastisuhteen, kertoo Sony. VW360ES:n valotehoksi ilmoitetaan myös 1500 lumenia ja hinta asettunee 7 000 euroon, mikäli verkkokauppoihin on uskominen. Marraskuussa ilmestyvä VPL-VW760ES tuottaa 2000 lumenin valotehon laserin avulla. Netissä kuiskutellaan projektorin hinnaksi 15 000 euroa.

VPL-VW760ES. (c) 2017 Sony

JVC on tuomassa markkinoille neljä uutta HDR-yhteensopivaa 4K-projektoria. Niistä yksi, DLA-20LTD, on erikoismalli, joka juhlistaa D-ILA-paneelien 20-vuotista taivalta. DLA-X9900BE:n valotehoksi kerrotaan 2000 lumenia ja kontrastisuhteeksi 160 000:1, joka saavutetaan dynaamisen iiriksen avustuksella. Projektoreissa on täyteen 18 Gbps:n kaistaan yltävä HDMI, joka mahdollistaa 60 ruudun kuvanopeuden 4K-tarkkuudella, 12-bittisillä väreillä ja 4:2:2-värinäytteistyksellä. Mallit X9900 ja X7900 ovat 3D-projektoreita THX-sertifikaatilla.

Acer julkisti kaksi Texas Instrumentsin DLP-mikropeilikennoon perustuvaa laserprojektoria. HDR-yhteensopivan ja markkinoiden pienikokoisimmaksi 4K-laserprojektoriksi mainostetun VL7860:n valotehoksi kerrotaan 3000 lumenia. Laserin eliniäksi valmistaja kertoo 30 000 tuntia Eco-tilassa. P8800 on suunniteltu valaisemaan isompia kankaita 5000 lumenin valoteholla. VL7860:n hinta on vielä mysteeri, mutta ranskalaisen sivuston mukaan P8800 löytäisi uuden kodin n. 6 000 eurolla.

Projektoreista huomiona, että siinä missä televisioille on olemassa valmistajien noudattama HDR-määritelmä, ei moista ole olemassa videoprojektoreille. Standardin puuttuessa projektorivalmistajat päättävät itse, kuinka heidän laitteensa HDR-kuvasignaalia tulkkaavat ja esittävät. Tämän vuoksi HDR:ää ei kannata liiaksi painottaa videoprojektorin valinnassa; ANSI-kontrasti, valoteho, mustan taso, väriavaruuden laajuus ja toistuvien sävyjen määrä ovat kuvanlaadun kannalta huomattavasti tärkeämpiä tekijöitä.

Muuta

LG julkaisi viimeinkin Dolby Vision -tuen sisältävän ohjelmistopäivityksen Ultra HD Blu-ray -soittimeensa UP970. Panasonic esitteli messuilla Lumix DC-GH5-kameransa 2.0-ohjelmistopäivitystä, joka tulee kuluttajien ladattavaksi syyskuun loppuun mennessä. Ohjelmistopäivitys tuo kameraan lukuisia uusia ominaisuuksia, kuten tallennuksen HEVC-kodekilla, 6K-videon anamorfisella linssillä ja tallennuksen HLG-HDR-formaattiin. Lisätietoja päivityksestä löydät täältä.

Philipsin uusi TV-mallisto

Philips esitteli Madridissa uuden televisiomallistonsa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tuosta voi aivan oikein päätellä, että vuoden jälkimmäisellä puoliskolla julkaistaan lisää uusia malleja.

Philips maksoi lentoni ja hotellini, ja kutsui minut tutustumaan uusiin malleihin. Tuliaisina reissulta toin liudan valokuvia, pari lehdistötiedotetta ja keskieurooppalaisen version äkäisestä noroviruksesta… jep, nämä reissut eivät ole aina järin hohdokkaita.

Ambilightin mallia parilla 7000-sarjalaisella.

Ensin lyhyesti Philipsin tärkeimmät uudet kuulumiset:

  • Uusi P5-prosessori
  • Android M -käyttöjärjestelmä ja sen mahdollistama HDR-tuki Netflix-sovelluksessa
  • Tuki HLG:lle, BBC:n ja NHK:n kehittämälle HDR-formaatille
  • Uusi OLED-malli, 55POS9002
  • Uusi LCD/LED-lippulaivamalli 7502
  • Quantum Dot -teknologiaan perustuva malli työn alla

Uusi P5-kuvaprosessori

P5-kuvaprosessori on ollut työn alla useamman vuoden, ja on Philipsin (eli TP Visionin) omaa tuotantoa. Aiemmissa malleissa kuvan prosessointi on tehty kolmella piirillä, jotka P5 nyt korvaa. Osa aiempien piirien ominaisuuksista on siirretty sellaisenaan P5:een, mutta se sisältää myös täysin uusia ominaisuuksia. Lisäksi osa vanhasta prosessoinnista on korvattu kehittyneemmällä versiolla.

Uusia ominaisuuksia ovat mm. edistyneempi kohinanpoisto, yksityiskohtien korostus, paikallisen kontrastin korostus ja HLG-tuki. P5-prosessorin käytännön kyvyistä ei saanut tilaisuudessa minkäänmoista käsitystä, joten sen arviointi saa jäädä odottamaan testitelevision saapumista. Philipsillä on perinteisesti ollut huippuluokan osaamista kuvaprosessoinnin saralla, joten P5 saattaa hyvinkin olla ns. kova luu.

Kuvan viisi osa-aluetta, joiden käsittelyyn P5 hakee parannusta.

Android M ja Netflix HDR

Philips on jo alkanut päivittää 2016-mallistonsa televisioihin Android M -käyttöjärjestelmän. Uusissa malleissa Android M tulee vakiona. Käyttiksen M-versio sisältää tarvittavat palikat HDR-kuvan toistamiseen suoratoistosovelluksissa, joten kuluttajat pääsevät sen myötä nauttimaan Netfilixin HDR-sisällöstä. YouTuben ja muiden sisältöpalveluiden HDR-sisällön toistaminen jäi tilaisuudessa kysymysmerkiksi, mutta päivitän tätä artikkelia lisätiedon valossa.

HLG, lähetystoimintaan suunniteltu HDR-formaatti

Philipsin edustajat olivat kovin tohkeissaan siitä, että useimmat uuden malliston HDR-televisiot tukevat tavallisen HDR10-formaatin lisäksi myös BBC:n ja NHK:n kehittämää HLG-formaattia. HLG on siitä veikeä, että HLG-muotoiset lähetykset ovat samanaikaisesti yhteensopivia tavallisten SDR-televisioiden ja HLG:tä tukevien HDR-televisioiden kanssa. Kanavan ei siis tarvitse lähettää ohjelmaa sekä SDR- että HDR-formaateissa, mikä söisi vähintään kaksinkertaisesti lähetyskaistaa.

HLG on saanut paljon tukijoita maailmalla, ja siitä tuleekin todennäköisesti suosituin HDR-formaatti lähetystoiminnassa. Suomessa kun ollaan, tuo ei vielä moneen vuoteen vaikuta mitenkään antenni- tai kaapelikanaviin, mutta HLG-muotoista HDR:ää saattaa sataa satelliitista hyvinkin pian.

Uusi OLED-malli 55POS9002

Philipsin edellinen OLED-televisio, 901F, on hädin tuskin ehtinyt Suomessa kauppoihin, kun Philips esittelee jo uuden OLED-mallin. 9002 ei Philipsin mukaan ole korvaava malli, vaan molemmat televisiot elävät mallistossa sulassa sovussa. Jotkut ulkomaalaiset arvostelusivustot ovat ylistäneet 901F:ää markkinoiden parhaaksi OLED-televisioksi, joten 9002:lta on lupa odottaa paljon.

9002:ssa on sama LG:n valmistama OLED-paneeli kuin 901F:ssä. Tässä ei ole mitään kummallista, sillä myös LG:n 2017-malliston OLEDeissa on sama paneeli kuin viime vuoden malleissa. Erot viime vuoden malleihin ovat kuvan prosessoinnissa ja paneelia ohjaavassa elektroniikassa. LG on tänä vuonna rutistanut OLED-televisioistaan irti enemmän valotehoa, ja sama pätee Philipsiin: 9002:n kirkkaudeksi ilmoitetaan 750 nitiä, mikä on 100-150 nitiä enemmän kuin 901F:ssä.

9002:ssa on varsin mainioksi osoittautunut Ambilight kolmella sivulla. Siinä missä 901F:ssä on ruudun alla ohuehko soundbar, vastaa 9002:n äänentoistosta takapaneelissa sijaitseva Triple Ring -kaiutin. UHD Alliancen myöntämän UHD Premium -sertifikaatin saanut 9002 tulee näillä näkymiin kesällä myyntiin vain 55-tuumaisena. Hinnasta ei ole vielä tietoa.

LED-lippulaiva 7502

P5-prosessorilla varustettu 7502 tulee myyntiin 49-, 55- ja 65-tuumaisena. Käyttöjärjestelmänä on Android M ja televisiot tukevat sekä HDR10- että HLG-formaatteja. Kuvan kirkkaudeksi ilmoitetaan 400 nitiä, joten Philipsillä on vielä kirittävää mitä LED-televisioiden kirkkauteen tulee. Ambilight laajentaa ja rytmittää kuvan tapahtumia television kolmella sivulla. Äänentoisto hoituu ruudun alla nököttävän soundbarin ja takapaneelista löytyvän subwoofer-elementin voimin. 7502-mallien hintoja ei ole vielä vahvistettu.

Philips ottaa kvanttiaskeleen

Demopäivän viimeisessä sessiossa käytiin läpi P5-prosessorin ominaisuuksia, mutta tarkkasilmäisten toimittajien mielenkiinto siirtyi väistämättä tilan seinällä roikkuvaan prototyyppitelevisioon, jonka alla komeili teksti ”Quantum Dot”. Session vetäjä Danny Tack piti toimittajia pitkään jännityksessä, mutta paljasti lopulta Philipsin työstävän kvanttipisteitä hyödyntävää LED/LCD-televisiota, joka saattaa tulla myyntiin vielä tänä vuonna. Samsung on käyttänyt kvanttipisteitä SUHD-sarjan LCD-televisioissaan jo parin vuoden ajan; tänä vuonna teknologia tekee näyttävän paluun Samsungin QLED-mallistossa. Kvanttipisteillä saavutetaan suurempi valoteho, parempi väritoisto ja laajempi väripaletti. Kyseisen teknologian valjastaminen kertoo paljon Philipsin halusta kuroa kilpailijoidensa etumatkaa kiinni.

CES 2017: Panasonicin uusi OLED TV

Panasonic on esitellyt toisen sukupolven OLED-televisionsa Las Vegasissa järjestettävillä CES-messuilla.

Mallinumeroa 65EZ1000 (Euroopassa ilmeisesti 65EZ1002) tunnustava uusi televisio on luonnollisesti tarkkuudeltaan 4K Ultra HD ja tukee Ultra HD Blu-ray -levyillä käytettävää HDR10-formaattia. Televisio tukee myös NHK:n ja BBC:n yhdessä kehittämää HLG-formaattia, joka on tv-lähetystoimintaan suunniteltu HDR-formaatti. Dolbyn HDR-formaattia, Dolby Visionia, televisio ei tue. Näin siitäkin huolimatta, että television OLED-paneeli on lähtöisin LG:ltä, jonka OLED-televisiot tukevat Dolby Visionia.

© 2017 Panasonic. Used with permission

Numeroiden valossa uuden mallin merkittävin parannus on tapahtunut kuvan kirkkaudessa. LG:n tuoreimmasta OLED-paneelista irtoaa n. 800 nitiä, joka on pyöreästi neljännes enemmän kuin vuoden 2016 malleista.

TV:n sydämenä hyrrää upouusi Studio Colour HCX2 -prosessori, joka on Panasonicin mukaan heidän kaikkien aikojen kehittynein kuvankäsittelyprosessorinsa. Yksi sen tehtävistä on huolehtia lähellä mustaa olevien sävyjen virheettömästä toistumisesta, mikä on ollut perinteisesti haastava temppu OLED-televisioille. Uuden prosessorin ansiosta televisioon voi ladata muistikortilta 3D look-up -taulukkoja, mistä on iloa mm. värimäärittelijöille ja muille alan ammattilaisille.

Kuvanlaatua kohennetaan myös Absolute Black Filter -suotimella, joka imee katselutilan hajavaloa ja vähentää heijastuksia. Valmistajan mukaan suodin kykenee myös estämään magentan värisen vivahteen, jota esiintyy joskus OLED-paneeleilla kirkkaissa katselutiloissa.

Televisio osaa toistaa 4K HDR -sisältöä Netflixistä, YouTubesta ja Amazon Videosta.

Panasonic on ilmoittanut hakevansa televisiolleen THX- ja Ultra HD Premium -sertifikaatit. 65EZ1000/1002 tulee Euroopassa myyntiin kesäkuussa 2017; hintaa valmistaja ei vielä julkistanut.

Xiaomin mediatoistin kaikilla herkuilla

Kiinalainen Xiaomi tunnetaan ehkä parhaiten ominaisuuksiinsa nähden varsin edullisiksi hinnoitelluista kännyköistään, joita on voinut tilata nettikaupoista Suomeenkin.

Xiaomi julkaisee piakkoin jenkkimarkkinoille tarkoitetun Mi Box -mediatoistimen, joka on ainakin paperispeksien perusteella vallan kiinnostava:

  • Koko: 101 x 101 x 19,5 mm
  • 4K Ultra HD @ 60 fps
  • 2 gigatavua käyttömuistia + 8 gigatavua tallennusmuistia
  • Käyttöjärjestelmä: Android TV 6.0
  • Video: VP9 Profile-2 (4K/60p), HEVC (4K/60p/10bit), AVC (4K/30p), MVC (HD/60p)
  • HDR-tuki: HDR 10, HLG (softapäivityksellä)

mi-box-headshot

Mi Box lienee markkinoiden ensimmäisiä VP9 Profile-2 -tuella varustettuja laitteita, ja osaa sen ansiosta toistaa YouTuben HDR-videoita. Tuon lisäksi Xiaomi lupailee purkkinsa tukevan HLG:tä, eli BBC:n ja japanilaisen NHK:n yhdessä kehittämää HDR-formaattia, jolla on varsin hyvät mahdollisuudet yleistyä satelliitti- ja kaapeli-tv-lähetyksissä.

Mediatoistimen hinnasta ei ole vielä tietoa. Yhtälailla mysteerejä tällä hetkellä ovat Netflix 4K:n tuki sekä mediatoistimen rantautuminen Euroopan markkinoille.