Artikkelit

Paremman kuvan tulevaisuus (2015)

Suomessa on hädin tuskin ehditty aloittaa teräväpiirtolähetykset, kun kauppiaat tuputtavat jo uusia Ultra HD -televisioita neljä kertaa tarkemmalla kuvalla. Ultra HD on merkittävin parannus tv-kuvan laatuun sitten väritelevision keksimisen, mutta ei aivan vielä, eikä tarkemman kuvan ansiosta.


Tämä artikkeli julkaistiin erilaisena versiona Helsingin Sanomien Lauantai-liitteessä syyskuussa 2015.


Mitä uutta UHD tuo tullessaan?

Jos katsot taulutelevisiosi ruutua oikein läheltä, saatat havaita kuvan koostuvan pienistä pisteistä. Näitä kuvapisteitä kutsutaan pikseleiksi. DVD:llä olevan elokuvan ja tavallisen peruspiirtolähetyksen kuvassa on 720 pikseliä vaakasuunnassa ja 576 pikseliä pystysuunnassa; yhteensä siis hieman yli 400 000 pikseliä. Teräväpiirtokuvan (HD) tarkkuus on 1920 x 1080, joten se koostuu hieman yli 2 miljoonasta pikselistä.

Ultrateräväpiirtokuvan (UHD) tarkkuus on 3840 x 2160. Kuvapisteitä on 8,3 miljoonaa, prikulleen neljä kertaa niin paljon kuin teräväpiirtokuvassa ja 20 kertaa peruspiirtokuvan verran. Ensimmäiset UHD-televisiot saapuivat Suomeen loppuvuodesta 2012 Sonyn ja LG:n esitellessä 84-tuumaiset UHDTV:nsä. Massiivisten näyttöjen hinnat olivat luokkaa ”Jos sun pitää kysyä hintaa, sulla ei oo siihen varaa”.

Ultra HD -televisioista puhuttaessa käytetään usein myös termiä ”4K”, jonka tv-valmistajat omivat vaivihkaa elokuvateattereiden ammattikielestä. 4K-teattereissa, joita Suomessakin on vihdoin pari kappaletta, esitettävän kuvan tarkkuus on 4096 x 2160, joten se on hieman UHD-kuvaa leveämpi. Termin kaappaamisen taustalla lienee kuvitelma, että ”4K” on helpompi markkinoida kuin ”Ultra HD”.

Ultra HD:ssa ei ole kyse vain kuvapisteiden määrän moninkertaistumisesta ja sen myötä tarkemmasta kuvasta. Vastikään käynnistynyt UHD-standardin kakkosvaihe sisältää kosolti muita parannuksia, jotka yhdessä tekevät siitä merkittävimmän kuvanlaadullisen edistysaskeleen sitten väritelevision keksimisen. Taulutelevisiot ovat jo pitkään kyenneet esittämään parempaa kuvaa kuin lähetysstandardit ovat sallineet. UHD:n myötä vuosikymmenten takaiset standardit heitetään romukoppaan, ja kuluttajille voidaan vihdoinkin tarjota parasta kuvaa mitä nykyteknologialla on mahdollista tuottaa.

Pömpelit vaihtoon

UHD-aikakauteen siirtyminen vaatii käytännössä melkein koko laitteiston uusimista. Ensiksi vaihtoon menee luonnollisesti televisio. Ulkoisen digiboksin päivittämisellä ei ole kiire, mutta dvd- tai Blu-ray-soitin saa tehdä tilaa Ultra HD Blu-ray -soittimelle. Uusimmatkaan pelikonsolit eivät kykene tuottamaan UHD-kuvaa, mutta PC-pelaajat voivat päivittää pelirautansa UHD-kelpoiseksi uudella näytönohjaimella.

Kotiteatterihuoneen AV-vahvistin pitää korvata uunituoreella mallilla, jonka esitteessä vilistävät termit ”HDCP 2.2”, ”HDMI 2.0a” ja ”HDR”. Kaiuttimia ja kaiutinkaapeleita ei sentään tarvitse uusia. Yhtä onnellisesti saattaa käydä HDMI-kaapeleille, jos ne ovat mallia ”High Speed”. HDMI-kaapelin pituuden kasvaessa kasvaa myös todennäköisyys laadukkamman ja kalliimman kaapelin tarpeeseen.

UHDTV:n hankinnassa maltti on todellakin valttia. Siinä missä ”Ultra”-sanasta sai vielä pari vuotta sitten maksaa hurjan lisähinnan, ovat UHD-televisioiden hinnat suorastaan romahtaneet viimeisen vuoden aikana. Varsin laadukasta 50-tuumaista UHDTV:tä saa jo hieman alle tuhannella eurolla. Isommalla budjetilla saa paitsi isomman ruudun ja parempaa kuvanlaatua, myös roppakaupalla edullisemmista malleista uupuvia älytelevisio-ominaisuuksia.

Maltille on tärkeämpikin tilaus kuin kukkarolle suotuisa hintakehitys, kiitos Ultra HD -standardin muuttumisen. Ykkösvaiheessa parannettiin kuvan tarkkuutta lisäämällä kuvapisteiden määrää; nyt käynnistyneessä kakkosvaiheessa parannetaan kuvapisteiden laatua. Tämä tarkoittaa huomattavasti laajempaa väripalettia, kirkkaampaa kuvaa, vahvempia ja aidompia värejä, sekä lisää yksityiskohtia kuvan tummissa ja kirkkaissa alueissa.

Standardin vielä eläessä on helppo ostaa kotimatkan aikana vanheneva UHD-televisio. Tuon voi välttää varmistamalla, että tv:n ominaisuuslistalta löytyvät aiemmin mainitut lyhennehirviöt ”HDCP 2.2”, ”HDR” ja ”HDMI 2.0a”. Monet nyt myytävät mallit voi päivittää verkosta ladattavalla ohjelmistopäivityksellä HDR- ja HDMI 2.0a -yhteensopiviksi; tuo kannattaa varmistaa erikseen ennen lopullista ostopäätöstä.

Mitä sillä sitten katsotaan?

UHD-televisiot osaavat näyttää perus- ja teräväpiirtosisällön UHD-tarkkuudella, mutta ihmeisiin nekään eivät pysty. Pehmeä ja suttuinen digilähetys ei muutu silmänräpäyksessä partaveitsenteräväksi ikkunaksi toiseen aikaan ja paikkaan vain sen takia, että lähetystä katsotaan UHD-televisiolla. Parhaat UHDTV:t osaavat tosin kehittää laadukkaasta teräväpiirtokuvasta melkein aidon UHD-kuvan näköistä, mikä tyydyttänee pahimman UHD-nälän ainakin joksikin aikaa.

Aitoa UHD-sisältöä tarjoavista lähteistä ei ole runsauden pulaa, etenkään Suomessa. Täkäläisten lautasantennien ulottuvilla olevien satelliittien kanavavalikoimissa on pari UHD-demokanavaa, mutta niiden vähäisen tarjonnan oppii ulkoa yhdessä iltapäivässä. DNA teki vuoden 2014 joulukuussa UHD-testilähetyksiä kaapeliverkossaan, mutta varsinaista UHD-kanavaa saa odottaa vielä kotvan jos toisenkin.

Antenniverkossa välitettävät UHD-kanavat ovat vuosien päässä. Kotimaiset lähetystoiminnan harjoittajat toteavat yhteen ääneen tarkkailevansa laitekannan kehittymistä ja odottavansa UHD-sisältövalikoiman kasvua. Kaiken kukkuraksi uusimmissakaan UHD-televisioissa ei ole UHD-lähetyksiin sopivaa antenniviritintä.

Verkko on tällä hetkellä paras UHD-sisällön lähde. YouTubessa on runsaasti lyhyttä UHD-sisältöä, joskin harmillisen suuri osa siitä ei ole aitoa, vaan teräväpiirtokuvasta keinotekoisesti luotua. Netflixin valikoimassa on toista sataa tuntia ihka aitoa UHD-sisältöä, johon pääsee käsiksi lunastamalla kolmesta eri tilausvaihtoehdosta kalleimman (€11,99/kk). Palvelun UHD-sisältöä ei voi tällä hetkellä katsella tietokoneella, vaan siihen tarvitaan Netflix 4K -yhteensopiva UHD-televisio ja vähintään 16 megabitin nettiyhteys. Television yhteensopivuus on syytä varmistaa, sillä jotkut UHDTV:t eivät osaa toistaa Netflixin UHD-sisältöä.

Syyskuun alussa järjestetyillä IFA-messuilla esiteltiin ensimmäiset Ultra HD Blu-ray -soittimet ja -levyt, jotka saapuvat kauppoihin vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä. Kaiken siirtyessä kovaa vauhtia verkkoon on perusteltua kysyä, kiinnostaako uusi levyformaatti enää kuluttajia. Formaatin luoneen Blu-ray Disc Association -järjestön mukaan levy tarjoaa parhaan UHD-kuvan ja äänenlaadun, eivätkä verkon suoratoistopalvelut voi yltää samalle tasolle vaatimatta yli 100 megabitin yhteysnopeuksia.

Varo väärennöksiä

Maailmalla on puolisen tusinaa verkossa toimivaa elokuvapalvelua, jotka mainostavat kilvan laajaa UHD-sisällön valikoimaansa. Valtaosa palveluiden sisällöstä ei ole aitoa UHD:ta, vaan keinotekoisesti teräväpiirtotasoisesta lähteestä luotua. Mikä pahinta, myös Hollywood-studiot tulevat tuputtamaan kuluttajille ”väärennettyä” UHD-sisältöä. Tämä johtuu, ironista kyllä, maailman digitalisoitumisesta.

Kun elokuvia alettiin 1990-luvun lopulla kuvata digitaalisesti, pystyivät digitaalikamerat aluksi tallentamaan kuvaa vain HD-tarkkuudessa. Ensimmäiset ammattilaistason 4K-videokamerat ilmaantuivat seitsemisen vuotta sitten. Siinä vaiheessa visuaaliset tehosteet luotiin jo lähes yksinomaan tietokoneilla, mikä aiheutti uuden hidasteen 4K:n yleistymiselle. Digitaaliset tehosteet tehtiin 2K-tarkkuuteen, mikä pakotti viimeistelemään koko elokuva 2K-tarkkuudella, vaikka näyttelijät olisikin kuvattu 4K-tarkkuudella. Esimerkiksi Hobitti-elokuvat kuvattiin 5K-tarkkuudella, mutta digitaalisten tehosteiden takia elokuvat viimeisteltiin 2K-tarkkuudella, eikä niistä ole olemassa aitoa 4K- tai UHD-versiota. Tilanne on alkanut muuttua vasta aivan viime aikoina; Interstellar ja Tomorrowland lienevät ensimmäiset digitaalitehosteiden kyllästämät alusta loppuun 4K:na valmistetut elokuvat.

Suuri osa viimeisten 15 vuoden aikana tehdyistä elokuvista ja tv-sarjoista on siis lukittu ikiajoiksi 2K-tarkkuuteen. Ehtaa 4K/UHD-kuvaa varten täytyy matkata ajassa taaksepäin, aikaan ennen tietokoneita, jolloin filmi oli kuningas. Monet klassikot, joukossa Arabian Lawrence, Kwai-joen silta ja Taksikuski, on jo entisöity 4K-tarkkuuteen suurella vaivalla ja budjetilla.

Istu oikealla etäisyydellä

Yksi suuremman tarkkuuden hyödyistä liittyy katseluetäisyyteen: UHD-kuvaa voi – ja pitäisi – katsoa paljon lähempää kuin perus- tai teräväpiirtokuvaa. Jos istut liian kaukana, näköaistisi ei voi erottaa UHD-kuvan koko tarkkuutta. Joidenkin valmistajien viljelemä nyrkkisääntö ns. optimaalisen katseluetäisyyden määrittelylle on ”1,5 kertaa kuvan korkeus”. 55-tuumaisen näytön tapauksessa tuo tarkoittaisi noin 120 senttimetriä. Siltä etäisyydeltä katsoja erottaisi UHD-kuvan koko tarkkuuden näkemättä yksittäisiä kuvapisteitä.

Laskukaava perustuu ns. tavalliseen näkökykyyn, jolla saa optikolla tehdystä näkötestistä tuloksen 1.0. Allekirjoittanut uusi taannoin silmälasinsa, ja sai niillä testistä tuloksen 2.0. Moisella näkökyvyllä optimaalinen katseluetäisyys 55-tuumaisesta UHD-televisiosta on jo kaksi ja puoli metriä. Käy siis ensin tarkistuttamassa näkösi, jos haluat kaiken ilon irti UHD-kuvasta.

Jätä kommentti