Aihearkisto: Artikkelit

Ostaisinko Ultra HD -television? (2014)

Uudet Ultra HD -televisiot houkuttelevat kuluttajia teräväpiirtoa neljä kertaa tarkemmalla kuvalla. Mutta onko moisen hankinnassa järjen häivääkään? Tässä katsaus UHD:n nykytilaan, sen sudenkuoppiin ja mahdollisesti valoisampaan tulevaisuuteen.


Tämä artikkeli on alunperin julkaistu DVD Plazan blogissani tammikuussa 2014. Koko Ultra HD -ekosysteemi on sittemmin kehittynyt pitkin harppauksin, minkä johdosta artikkelin sisältö on monilta osin vanhentunutta. Päätin julkaista artikkelin täällä päivittämättä sitä, koska artikkeli ilmentää varsin hyvin UHD:n sekavaa tilaa yli kaksi vuotta sitten… ja näyttää miten vaikeaa tulevaisuuden ennustaminen on.


Heti kärkeen pieni oppitunti termeistä 4K ja Ultra HDTV. Ne eivät nimittäin tarkoita samaa asiaa. 4K on ammattilaisten käyttämä termi, kun tarkoitetaan liikkuvan kuvan esittämistä 4096×2160-tarkkuudella digitaalisessa elokuvateatterissa. 4K on myös osa digitaaliteattereissa esitettävän sisällön DCI-standardia, joka määrittää mm. hyväksytyt resoluutiot, ruutunopeudet, värisyvyyden ja väriavaruuden.

Kuluttajille kaupiteltavien Ultra HD -televisioiden tarkkuus on 3840×2160, eli hieman 4K:ta pienempi. Se on myös prikulleen neljä kertaa teräväpiirron tarkkuus, 1920×1080. Kuvapisteiden eli pikselien määrä ei kuitenkaan ole ainoa ero teatteri-4K:n ja kuluttaja-UHD:n välillä. Tämän tietää hyvin mm. Dolby, joka peräänkuulutti UHD-julkistusten kyllästämillä CES-messuilla ”myös parempia pikseleitä”. ITU, eli standardeja määrittelevä International Telecommunication Union, oli samoilla linjoilla luodessaan Rec.2020-suosituksensa UHDTV:tä varten.

Rec.2020 suosittelee, että UHD-televisioiden pitäisi pystyä toistamaan 120 kuvaa sekunnissa. Värisyvyys kasvaisi nykyisin käytettävän Rec.709-standardin 8 bitistä per kanava kymmeneen tai kahteentoista. 12 bitillä voitaisiin esittää 68,71 miljardia värisävyä. Myös väriavaruus laajenisi todella merkittävästi ja kattaisi 75,8 prosenttia CIE 1931 -väriavaruudesta. Vertailun vuoksi Rec.709:n määrittelemä väriavaruus kattaa vain 35,9 prosenttia CIE 1931:stä.

Paneelivalmistajat löivät kuitenkin kapuloita Rec.2020:n rattaisiin. Suosituksen mukaisten paneelien valmistaminen olisi hankalaa ja kallista, mikä nostaisi jo muutenkin tyyriiden UHD-televisioiden kuluttajahintoja. Valmistajilla oli esittää vahva perustelu: Rec.2020:n mukaisesti tehtyä sisältöä ei ole olemassakaan ja vaikka olisikin, konstia sen jakeluun kuluttajille ei ole.

Ei siis ihme, että laitevalmistajat pistivät ITUn suosituksen jäähylle ja loivat yhteistuumin uuden UHD-määritelmän. Jotta televisiota voidaan väittää UHD-televisioksi, täytyy sen täyttää nämä minimivaatimukset:

Resoluutio: 3840 x 2160
Kuvasuhde: 16:9
Väriavaruus: Rec.709
Värisyvyys: 8 bittiä/kanava
Kuvanopeudet: 24p/25p/30p/50p/60p
Ääni: PCM 2.0 stereo

Toisin sanoen, ainoa ero HD-televisioihin on suurempi resoluutio; ei laajempaa väriavaruutta, parempia värejä tai suurempia kuvanopeuksia. Mahdollisuus nykyistä huomattavasti parempaan kuvaan valui siis tällä erää hiekkaan. Mikään ei toki estä valmistajia esittelemästä tulevaisuudessa Rec.2020:n suosituksiin perustuvaa UHDTV:tä, eräänlaista ”UHDTV+”:aa.

Huomatkaa, että käytän seuraavasta väliotsikosta lähtien termejä ”4K”, ”UHD” ja ”UHDTV” tarkoittaen kaikilla 3840×2160-resoluution Ultra HD:tä, vaikka niin ei pitäisikään tehdä. Laitevalmistajat ja media ovat käyttäneet ”4K”-termiä ”Ultra HD”:n sijaan (ja rinnalla) jo niin pitkään, että termien merkitykset ovat sekoittuneet peruuttamattomasti.

Miksi 4K, miksi nyt?

Useimmat viihde-elektroniikan kehitystä seuraavat kuluttajat raapivat varmasti päätään ja ihmettelevät mistä tämä 4K-vouhotus on lähtöisin — ja miksi juuri nyt? Vastausta ei tarvitse kaukaa hakea, mutta kaivetaan se esiin pienen kiertotien kautta.

Mistä kaikista osasista sisältöketju koostuu? Studiot ja muut sisällöntuottajat luovat sisältöä, joka myydään ensin kuluttajille elokuvateattereissa ja myöhemmin kotivideona. Sitten sisältö myydään lähetystoiminnan harjoittajille kuten YLE, Netflix ja Sky, jotka myyvät sisällön kuluttajille uudestaan eri tavoin. Seuraavaksi ketjussa ovat kuluttajaelektroniikan valmistajat, jotka myyvät kuluttajalle laitteet sisällön kotikatseluun. Ketjun viimeinen lenkki on kuluttaja, joka loppupeleissä maksaa koko lystin.

Kysymys kuuluu: kuka näistä sisältöketjun osista on pahassa pulassa?

Kuluttajat ovat pinteessä maailmantalouden myllerryksessä, mutta uusi televisio on harvoille elinehto. Kotitalouksien kukkaronnyörien kiristäminen iski sisältöketjun lenkeistä raskaiten kuluttajaelektroniikan valmistajiin. Sony, Panasonic ja monet muut ovat helisemässä. Kokonaisia tehtaita on jouduttu sulkemaan vähäisen kysynnän takia. TV-teollisuuden pelastajaksi kaavailtu 3D tuottaa yhä hyvin teattereissa, mutta floppasi pahan kerran kotikatsomoissa. Jotain uutta ja houkuttelevaa oli siis pakko keksiä – ja vihaisten osakkeenomistajien painostaessa mitä pikemmin, sitä parempi.

Laitevalmistajien oli käytännössä pakko tuoda UHD-televisiot myyntiin jo nyt, vaikka karu totuus on se, että sisältöketjun muut lenkit eivät ole vielä valmiita 4K-aikakauteen. Studioilla on vain vähän aitoa 4K-sisältöä valmiina, eikä 4K-sisältöä voi myydä kotivideona, koska sitä tukevaa levystandardia ei vielä ole. Lähetystoiminnan harjoittajat ovat viime vuosina investoineet kymmeniä tai jopa satoja miljoonia tuotanto- ja lähetysratkaisuihin, jotka on suunniteltu teräväpiirtokuvaa varten. 4K-tarkkuuteen siirtyminen aiheuttaisi mittavat lisäkustannukset.

Ketjun päässä nököttää kuluttaja, joka myös laskun maksajana tunnetaan. Veikkaan, että 4K ei kiinnosta aktiivisesti suurinta osaa kuluttajista. Siis sitä osaa, joka katsoo yhä peruspiirtokuvaa täysin tyytyväisenä. HD-televisioiden omistajista useimmat hankkivat sellaisen vanhan putkitelevision korvaajaksi, eivätkä juuri välitä katsovatko perus- vai teräväpiirtoa. Entäpä se vähemmistö, joka koki valaistumisen HD-kuvaa nähtyään ja hankki Blu-ray-soittimen kylkeen vielä HD-kanavapaketinkin? Heistä yllättävän moni pitää HD-kuvaa riittävän hyvänä.

Joku UHD-televisioita kuitenkin ostaa. Analyytikot uskovat, että niitä myydään maailmanlaajuisesti satoja tuhansia tänä vuonna. Ennusteet ovat toki loppujen lopuksi vain arvauksia ja osa niistä on tehty tv-valmistajien piikkiin, jotta meistä jokaisessa majaileva laumaeläin havahtuisi ja ostaisi UHD-television ”koska media sanoo, että muutkin ostavat.”

Liian moni tulee hankkimaan liian kalliin UHD-television liian pian. Syypää useimmissa tapauksissa on faktatiedon puuttuminen. Jatka lukemista, niin saat eväät faktapohjaiseen ostopäätökseen tai ostamatta jättämiseen.

I – Hinta ja sen kehitys

Kuten niin usein uuden teknologian kohdalla, ensimmäiset mallit maksavat maltaita. Sonyn ensimmäinen UHD-televisio tuli myyntiin tammikuussa 2013, oli kooltaan 84-tuumainen ja hinnaltaan yli 30 000 euroa. LG:n kilpaileva malli maksoi aluksi 16 000 euroa; nyt sitä saa viisi tonnia halvemmalla.

Hinnat ovat vuoden aikana kehittyneet oikeaan suuntaan ja alati kiihtyvällä vauhdilla. Juuri nyt 55-tuumaista UHD-televisiota saa Suomesta halvimmillaan 2 500 eurolla. 65-tuumaisten hintahaitari on 4 200 – 6 000 euroa. 84-tuumaisista pitää yhä pulittaa viisinumeroinen summa, mutta tuskinpa enää kauaa, sillä kiinalaiset tuloo.

Kiinalaiset valmistajat kuten Skyworth, Seiki, Hisense, Changhong ja TCL ovat ottaneet hintasodassa tukevan niskalenkin japanilaisista ja korealaisista kilpailijoistaan. Hisensen 50-tuumaista UHD-näyttöä saa Saksasta alle tuhannella eurolla ja Seiki myy Yhdysvalloissa 65-tuumaista UHD-televisiota 2000 dollarilla eli 1500 eurolla. UHD-televisioiden hinnat tulevat putoamaan Suomessakin, kun nämä kiinalaiset brändit rynnistävät Euroopan markkinoille todenteolla tämän vuoden aikana.

Täytyy muistaa, että edullisuudelle on syynsä. Kiinan ihmeissä ei ole juuri mitään Smart TV -ominaisuuksia tai muita hienouksia ja mahdollisuus saada ns. maanantaikappale on suurempi kuin tunnettujen valmistajien kohdalla. Sitä saa mistä maksaa, toisin sanoen. Kuluttajan kannalta parasta näissä kiinahimmeleissä on se, että ne pakottavat muut valmistajat pudottamaan hintojaan. Samsungin edustaja väitti CES-messuilla, että jouluna 2014 samankokoisen HD- ja UHD-television hintaero tulee olemaan enää 10 prosenttia.

II – Kun 4K ei olekaan 4K:ta

Studioiden huonosti varjelema salaisuus on se, että aitoa 4K-sisältöä on vielä erittäin niukasti. Lehdistötiedotteista saa helposti toisenlaisen kuvan; esimerkiksi Sony kehuu videopalvelunsa sisältävän 140 elokuvaa 4K-tarkkuudella. Totuus on kuitenkin se, että suuri osa studioiden 4K:ksi väittämistä elokuvista on joko kokonaan tai osittain 2K:sta 4K:si skaalattua.

Tästä on kiittäminen digitaaliteknologiaa, joka aiheutti vallankumouksen elokuvien tekemisessä ja esittämisessä. Tietokoneet mullistivat erikoistehosteet ja siirsivät mahdollisuuksien rajapyykin mielikuvituksen tuolle puolen. Studiot olivat innoissaan päästessään eroon filmikeloista ja tuhansien esityskopioiden monistuskustannuksista. Elokuvateatterien siirtyminen digiaikaan alkoi yleistyä mm. Tähtien Sota -esiosien vauhdittamana.

Vuosituhannen vaihtuessa harva pysähtyi miettimään miten näille digitaalisesti kuvatuille ja viimeistellyille elokuville kävisi tulevaisuudessa. Karu totuus alkaa nyt selvitä: viimeisten 15 vuoden aikana on tehty lukemattomia elokuvia, joita ei tulla koskaan näkemään aidossa 4K-tarkkuudessa.

Ensimmäisenä listalta putoavat elokuvat ja tv-sarjat, jotka on kuvattu digitaalisesti alle 4K-resoluutiossa. Näitä ovat mm. Tähtien Sota episodit II ja III, Drive, Game of Thrones, Homeland, Hugo, Argo, Life of Pi, The Avengers, Zero Dark Thirty, 007: Skyfall, Gravity, Iron Man 3 ja sadat muut.

Väliinputoajina voi listata elokuvat ja sarjat, jotka on kuvattu pääosin filmille, mutta sisältävät digitaalisesti alle 4K-tarkkuudella kuvattua sisältöä. Ylistetty ja filmille kuvattu Breaking Bad -sarja sisältää myös digitaalisella järjestelmäkameralla kuvattuja kohtauksia, joiden uskoisin pistävän silmään ehdan 4K:n joukossa.

Seuraavaksi 4K-toivelistalta voi poistaa täysin digitaaliset elokuvat, kuten Pixarin tuotokset, sekä filmille kuvatut elokuvat, joissa on digitaalisia tehosteita. Filmi ei ole ongelma; hyvin valotetulta, kehitetyltä ja säilytetyltä 35-milliseltä filmiltä saa lähes poikkeuksetta skannattua ainakin 4K:n verran yksityiskohtia. 4K-julkaisu torppaakin digitaalisiin tehosteisiin. Olipa kyseessä sitten kompositointi, mattemaalausten laajennus tai tietokoneanimaatio, se on tehty 2K-tarkkuudella.

Yritin turhaan löytää pitkiä elokuvia, joiden digitaalinen kuvasto olisi renderöity 4K-tarkkuudella. Se on yksinkertaisesti liian hidasta ja kallista, sanovat alan ammattilaiset haastatteluissa ja foorumeilla. Tältä eivät välty suurelokuvatkaan: Peter Jackson kuvasi Hobitti-elokuvansa 5K-tarkkuudella, mutta niiden digitaaliset palat tehtiin 2K:na.

Ehtaa 4K:ta tarjotakseen studioiden on vielä pitkään tyydyttävä kokonaan filmille kuvattuihin elokuviin, jotka ovat välttyneet digitaalisuuden rajoittavalta vaikutukselta. Tämän vuosituhannen puolella kuvatuille elokuville riittänee uusi skannaus 4K-tarkkuudella, mutta vanhat filmit vaativat hellävaraista tarkistamista, puhdistamista ja mahdollisesti korjaamista ennen skannaamista. Sen jälkeen ne siistitään vielä tietokoneella esityskelpoiseen kuntoon ruutu kerrallaan. Pahimmassa tapauksessa elokuvalle pitää tehdä täydellinen entisöinti, jonka kustannukset voivat kivuta satoihin tuhansiin.

III – 4K:n hankala jakelu

Olipa sisältö sitten aitoa tai vähemmän aitoa 4K:ta, se pitää saada jotenkin kuluttajan eteen. Mahdollisia vaihtoehtoja on kourallinen: satelliittilähetykset, kaapeli-tv-verkko, antenniverkko, Blu-rayn kaltainen optisesti luettava kiekko sekä internet joko suoratoistona tai lataamalla sisältö tiedostona ensin tietokoneen tai mediatoistimen kiintolevylle. Perimmäinen ongelma on kaikille sama: 4K-kuva tarvitsee paljon enemmän bittejä kuin 1080-tarkkuuden HD-kuva.

4K-kuva tarvitsee ainakin 40-50 megabitin bittivirran, mikäli kuva kompressoidaan lähetystoiminnassa vakiintuneella AVC/H.264-koodekilla. Tuo on aivan liikaa vaikkapa Suomen antenni- ja kaapeli-tv-verkoille, joissa peruspiirtokuva runtataan kahteen ja HD alle kymmeneen megabittiin. Satelliitissa moisen bittivirran käyttö lienee teknisesti mahdollista, muttei taloudellisesti järkevää. Suoratoisto netin yli onnistuu vain erittäin nopealla ja luotettavalla nettiyhteydellä. Sisällön lataaminen kiintolevylle vaikkapa katselua edeltävä yönä on toimiva ratkaisu, eikä vaadi supernopeaa nettiyhteyttä. Esimerkiksi Sonyn 4K Video Unlimited -palvelussa yksi elokuva on tiedostokooltaan keskimäärin hieman alle 40 gigatavua, mikä siirtyy 12 megabitin ADSL2-yhteydellä pyöreästi 8 tunnissa.

Bittivirtavaatimuksiin on tulossa helpotusta uutena koodekkina, jolla saavutetaan sama kuvanlaatu kapeammalla bittivirralla. Vuodesta 2004 saakka työstetty H.265/HEVC pystyy kehittäjiensä mukaan pakkaamaan 4K-kuvaa HD-kuvan bittivirralla kuvanlaadun kärsimättä. HEVC:ia on testailtu maailmalla ahkerasti ja konsensus tuntuu olevan, että teoriassa juu, käytännössä ei. Ensimmäiset HEVC:ia tukevat kuluttajalaitteet tulevat piakkoin myyntiin, mutta koodekin kehittäminen tehokkaammaksi tulee jatkumaan vielä vuosia.

Internet on ainakin tällä hetkellä paras tapa jaella 4K-sisältöä, rajoituksistaan huolimatta. YouTube alkoi tukea 4K:ta jo kesällä 2010. Palvelussa on kymmenittäin muutaman minuutin mittaisia demoja, leffatrailereita ja muuta sälää 4K-tarkkuudessa. Vimeo, Amazon, Hulu ja M-GO ovat ilmoittaneet aloittavansa 4K-striimauksen lähiaikoina.

Netflix julisti CES-messuilla aloittavansa 4K-sisällön tarjoamisen palvelussaan jo helmikuussa House of Cardsin kakkoskauden jaksoilla. 4K-suoratoisto toimii vain UHD-televisioissa, joissa on HEVC-purkupiiri ja Netflix-tuki. Yhtiö demosi 4K-striimausta CESissä 15,6 megabitin bittivirralla, joka on roimasti enemmän kuin 6,5 megabittiä, jolla Netflix striimaa Super HD:ksi nimeämäänsä 1080p-kuvaa.

Sony on jo tovin mainostanut itseään jonkinlaisena 4K-pioneerina, sillä se voi tarjota asiakkailleen kaikki 4K-tuotannossa tarvittavat härvelit kuvauksesta esitykseen. Sony kaupittelee Yhdysvalloissa erillistä mediatoistinta, jonka kiintolevyllä on 10 kappaletta 4K-leffoja. Mediatoistin toimii vain Sonyn televisioiden kanssa ja sillä saa netin kautta yhteyden 4K Video Unlimited -palveluun, josta voi ostaa lisää 4K-sisältöä. Palvelussa on tällä hetkellä 140 nimikettä ja elokuvien hinnat pyörivät 30 dollarin tienoilla – mutta kuten tuli aiemmin todettua, joukossa on varsin vähän ihka-aitoa 4K-sisältöä.

Sony tulee takuuvarmasti jossain vaiheessa laajentamaan elokuvapalvelunsa koskemaan myös PlayStation-pelikonsoleita. PS4 ei anna vielä ulos 4K-kuvaa, mutta ominaisuus aktivoituu järjestelmäpäivityksellä sitten joskus. Sony muilutti Blu-rayn fiksusti miljooniin kotitalouksiin PS3-pelikonsolin mukana ja aikoo tehdä saman 4K:n digitaaliselle jakelulle PS4:n avulla.

Useimmista edellä mainituista jakelukanavista voisi todeta ”ei koske Suomea”. Mitä suomalainen sitten katsoo naapurien kateuden aiheeksi hankitulla UHD-televisiollaan?

Mikäli itsepetos ei tunnu pahalta, on joissain UHD-televisioissa ällistyttävän hyvä skaalain, joka tekee Blu-rayn HD-kuvasta lähes UHD:n tasoista.

Native-4K-vs-TV-upscale

Aito 4K-ruutu ja Sonyn UHD-television Blu-raylta 4K:ksi skaalaama ruutu. Kumpi on kumpi?

Aiheeseen perehtyneet kytkevät televisioonsa 4K-tarkkuutta tukevalla näytönohjaimella varustetun tietokoneen ja pyörittävät 4K-sisältöä mm. YouTubesta. Jos tietokoneessa on tarpeeksi vääntöä, saa ajan kulumaan vallan mukavasti myös pelaamalla pelejä 4K-tarkkuudella. Sitä varten kannattaa hankkia HDMI 2.0:lla varustettu näyttö ja näytönohjain, jotta ruudunpäivityksen yläraja on laiskanverkkaisen 30 fps:n sijaan 60 fps.

4K-lähetysten kaukaa kiertämässä maassa se Graalin malja lienee 4K Blu-ray, jonka julkistuksen odotettiin tapahtuvan CES-messuilla. Uudesta formaatista ei vaan näkynyt messuilla jälkeäkään. Pieni toivon pilkahdus saatiin, kun Samsungin edustaja kertoi 100 gigatavun Blu-ray-levyn olevan valmis tositoimiin, mutta odottavan vielä 4K Blu-rayn virallista spesifikaatiota. Pian tuon jälkeen Blu-ray Disc Associationin edustaja paljasti, että speksin odotetaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä. Käytännössä tämä tarkoittanee, että ensimmäiset 4K-levyt ja -soittimet tulevat kauppoihin ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Eri asia on se, kiinnostaako uusi levyformaatti kuluttajia enää siinä vaiheessa.

IV – Näetkö eron?

Nyt tullaan 4K-vouhotuksen nurinkurisimpaan faktaan ja samalla sen isoimpaan ongelmaan: 4K-tarkkuudesta ei ole juuri mitään iloa tavallisen kokoisilla televisioilla — jos et siirry katsomaan kuvaa paljon lähempää.

Kyse on lyhykäisyydessään siitä, että näkökykymme on rajallinen. Silmiemme sisältämät tappi- ja sauvasolut määräävät miten pieniä yksityiskohtia voimme erottaa. Toisin sanoen, peruspiirto- ja 4K-kuva näyttävät identtisiltä, jos vertaat niitä tarpeeksi kaukaa. Toisaalta taas alat erottaa kuvan pikselit, mikäli katsot sitä liian läheltä. Koska teräväpiirtokuvassa on vähemmän ja isompia pikseleitä, erotat ne kauempaa kuin 4K-kuvasta.

Oletetaan, että hankit UHD-näytön, koska haluat nauttia teräväpiirtoa tarkemmasta kuvasta. Edellinen televisiosi oli 55-tuumainen, eikä isommalle ole seinätilaa, joten hankit samankokoisen UHD-näytön. Katseluetäisyytesi on yleiseen tapaan kolme metriä ja omaat normaalin(*) näkökyvyn. Ikäviä uutisia: tuolta etäisyydeltä et ole erottanut edes teräväpiirtokuvan kaikkia yksityiskohtia. UHDTV menisi täysin hukkaan, koska se ei näyttäisi HD-kuvaa tarkemmalta.

(*): Ei ole mitenkään harvinaista omata ”normaalia” parempi näkökyky. Alla mainitut kuvakoot ja etäisyydet on kuitenkin laskettu normaalin näkökyvyn mukaisesti.

Sonyn mukaan ideaali(**) 4K-kuvan katseluetäisyys on 1,5 kertaa kuvan korkeus. Lisää huonoja uutisia: 55-tuumaisen kuvan kohdalla tuo tarkoittaa… 103 senttimetriä. Tuolta etäisyydeltä 55-tuumainen ruutu sopii aika huonosti useammalle kuin yhdelle katsojalle. Kaksi katsojaa saattaa menetellä, vaikka molemmat joutuvat katsomaan kuvaa viistosta.

(**): etäisyys jolta 4K:n koko resoluutio on nähtävissä pikselien erottumatta. 4K alkaa toki näyttää HD:ta tarkemmalta ideaalietäisyyttä kauempaa.

Katsotaanpa etäisyys/kuvakokoyhtälöä toisesta suunnasta. Et voi tai halua muuttaa katseluetäisyyttä: minkäkokoinen UHD-näyttö sinun pitää hankkia, että näet 4K:n kaikki detaljit erottamatta yksittäisiä pikseleitä? Usko tai älä, mutta vastaus on 133 tuumaa. Ei siis hätää, jos olet Formula-kuski tai valtionyhtiön johtaja.

Otetaan vielä yksi esimerkki. Jonain päivänä 84-tuumaisten UHD-näyttöjen hinnat ovat pudonneet järkevälle tasolla ja hankit sellaisen. Mikä on 4K-kuvan ideaali katseluetäisyys tuolla kuvakoolla? Vain 170 senttimetriä.

Ideaaleilla katseluetäisyyksillä ei tietenkään ole mitään väliä, jos sinua ei kiinnosta nähdä kuvan koko resoluutiota. Mutta miksi ihmeessä ostaisit siinä tapauksessa UHD-television?

Kuvakoon ja katseluetäisyyden pulmallisuuteen on olemassa yksi vallan simppeli ratkaisu: videoprojektori. Hyvä katseluetäisyys 3 metriä leveälle 4K-kuvalle on 2,5 metriä. Ja se näyttää kerrassaan huikealta.

SONY VPLVW500ES_front_130625_02

Sony VPL-VW500 tarjoaa uskomattoman hyvää 4K-kuvaa hitusen alle 10 000 eurolla.

V – Kenelle 4K:sta on iloa?

Kotiteatteriharrastajille 4K-videoprojektori on aidosti iso harppaus parempaan kuvaan. Toinen 4K:sta hyötyvä harrastus on valokuvaaminen, sillä hyvällä kameralla taidokkaasti napatut digikuvat pääsevät oikeuksiinsa ihan uudella tavalla 4K-näytön ansiosta. 4K-monitorista on apua myös ohjelmoijille, kuvankäsittelijöille, leikkaajille ja kaikille muillekin, joiden nykyiset monitorit tuntuvat ahdistavan pieniltä. Kuvakokokaan ei ole ongelma, sillä 30-tuumaisen 4K-monitorin ideaali katseluetäisyys on 60 senttimetriä.

4K-monitorista saa vielä tällä hetkellä maksaa tuhansia euroja, mutta hintakehitys on niissäkin oikeaan suuntaan. Dell, Asus, Lenovo ja Philips ovat tuomassa myyntiin 28-tuumaisia 4K-näyttöjä, joiden hinnat ovat 700 ja 1200 dollarin välillä. Edullinen hinta selittyy osin sillä, että uusissa malleissa käytetään halvempia TN-paneeleja. Paljon ikävämpi juttu on se, että osa näistä edullisista monitoreista yltää UHD-tilassa vain 30 hertsin virkistystaajuuteen, mikä tekee niistä lähes hyödyttömiä (mielipide!) tietokonekäytössä.

4K-videopelit ovat myös täysin validi käyttötarkoitus. Xbox One ja PS4 eivät todennäköisesti jaksa pyörittää pelejään 4K:na vaikka 4K-kuvaa jonain päivänä antaisivatkin, mutta PC:llä 4K-pelaaminen on täysin mahdollista. Uusimmat FPS-rymistelyt vaativat sulavaa ruudunpäivitystä varten mojovasti vääntöä etenkin näytönohjaimelta (tai useammalta), mutta hieman vanhemmille peleille riittää sisällöstä riippuen vaatimattomampikin rauta. Pelailin taannoin Grid 2 -autopeliä 4K:na Core i7-3770K -pohjaisella PC:llä, jossa oli vain yksi GeForce GTX 660 Ti. Vaikka ruudunpäivitystahti pyöri vain 20-25 fps:n tienoilla HDMI 1.4:n rajoittaessa sen enimmillään 30:een, oli Grid 2 ihan pelattava. Myönnettäköön silti, että tuplaten suurempi ruudunpäivitystahti ei olisi ollut pahitteeksi.

Yhteenvetona

Miksi ostaisit nyt UHD-television? Puoltavia järkisyitä on vaikea keksiä; 4K-sisältöä ei ole ja tarpeeksi suurten televisioiden hinnat ovat vielä taivaissa. Lisäksi tietyt UHD-mallit pystyvät vain 30 fps:n kuvanopeuteen, mikä riittää elokuville (vielä), mutta puree nilkkaan tietokonekäytössä. Jos UHD-televisio on hetinyt ihan pakko saada, hanki ainakin HDMI 2.0:lla varustettu malli tai varmista, että television saa myöhemmin päivitettyä HDMI 2.0:an. Ainakin Sonylla ja Samsungilla on päivitettäviä malleja.

Järjen ääntä kuunteleva kuluttaja hoksaa säästävänsä parhaassa tapauksessa tuhansia euroja odottamalla ainakin jouluun saakka ja tarkistamalla 4K-sisällön tilanteen vielä ennen lopullista ostopäätöstä. Paremman kuvan metsästäjät ja kotiteatteriharrastajat tosin tietävät, että sydän menee usein järjen edelle.